Nopean nimeämisen yhteys lukutaitoon 3. luokalla
Tekijät
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nopean nimeämisen yhteyttä lukutaitoon 3. luokalla. Tutkimus toteutettiin osana Nimeämisen, sanasujuvuuden ja lukemisen taidot kouluissa (NISULUKO) -hanketta. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2023 seitsemästä koulusta eri puolilta Suomea. Tutkimusaineisto koostui 99 kolmasluokkalaisen yksilötestauksen tuloksista. Nopean nimeämisen tehtävissä lapset nimesivät esineitä ja kirjaimia, ja lukemistehtävissä lapset lukivat sanoja, epäsanoja ja tekstiä.
Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ensin Pearsonin tulomomentti-korrelaatiokertoimen avulla. Nopean nimeämisen tehtävien suoritusaikojen perusteella aineisto jaettiin kolmeen ryhmään: hyviin, tyypillisiin ja heikkoihin nimeäjiin. Monimuuttujaisella varianssianalyysillä tutkittiin näiden kolmen nimeäjäryhmän välisiä keskiarvoeroja lukutaidon suhteen.
Tulokset osoittivat, että nopea nimeäminen ja lukutaito olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä toisiinsa. Kirjainten nimeämisellä oli esineiden nimeämistä voimakkaampi yhteys lukutaitoon. Mitä nopeammin lapsi pystyi nimeämään kirjaimia, sitä parempi hänen lukutaitonsa oli, ja päinvastoin, mitä hitaampi lapsen nimeämistaito oli, sitä heikompaa myös lukutaito oli. Pojilla tämä yhteys oli vielä voimakkaampi kuin tytöillä. Tulevaisuudessa olisi tärkeää selvittää lisää sukupuolten eroja nopean nimeämisen ja lukutaidon välillä sekä kehittää mittareita, joilla lukivaikeuksia voidaan kartoittaa tehokkaasti myös alkuopetuksen jälkeen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Auditiivisen ja kielellisen harjoittelun vaikutus kolmannella luokalla olevien heikkojen lukijoiden lukutaitoon
Oksanen, Annamaija (Jyväskylän yliopisto, 2012) -
Ensimmäisellä luokalla mitatun nopean sarjallisen nimeämisen yhteys laskusujuvuuteen kolmannella luokalla
Kylmälä, Sara (2019)Nopean sarjallisen nimeämisen taidolla (Rapid Automatized Naming, RAN), eli taidolla nimetä sarjallisesti esitettyjä tuttuja ärsykkeitä, on tutkimusten mukaan voitu ennustaa lapsen tulevaa laskusujuvuutta. Laskusujuvuudella ... -
Ensimmäisellä luokalla mitatun nopean sarjallisen nimeämisen yhteys matematiikan sanallisiin tehtäviin toisella ja kolmannella luokalla
Laiti, Aliisa; Järvinen, Viivi (2020)Matematiikan sanallinen tehtävä on tehtävätyyppi, jonka ratkaisu vaatii numeeristen taitojen lisäksi kielellisiä ja kognitiivisia valmiuksia. Nopea sarjallinen nimeäminen (RAN, Rapid Automatized Naming) tarkoittaa kykyä ... -
Nopean nimeämisen tehtävätyyppien yhteydet peruslaskutaidon sujuvuuteen 3.–6.-luokkalaisilla lapsilla
Huotari, Sara; Mikkonen, Laura (2022)Tutkimuksessa selvitettiin, miten 3.–6.-luokkalaisten lasten nimeämistehtävien (esineet, värit, numerot, kirjaimet, lukumäärät) suoritusajat ovat yhteydessä peruslaskutaidon sujuvuuteen. Tutkimusaineisto on kerätty osana ... -
Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten nopean nimeämisen ja lukemisen taidot 1. ja 2. luokalla
Simonen, Suvi-Tuulia (2017)Suvi Simonen. Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten nopean nimeämisen ja lukemisen taidot 1. ja 2. luokalla. Erityispedagogiikan pro gradu -työ. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2017. 57 sivua, 2 liitettä. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.