Gamification in language learning : Teachers´ perspectives
Tulevien vuosien aikana pelillistäminen tulee lisääntymään etenkin kielten oppiaineissa. Pelillistäminen tarjoaa uuden ja luovan tavan opetella kieliä ja sen hyödyt ovat kattavia. Sen on todettu esimerkiksi lisäävän opiskelijan motivaatiota. Aihetta on tutkittu, mutta tulevaisuudessa lisää tutkimusta tullaan tarvitsemaan.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä mieltä Suomen lukion englannin opettajat ovat pelillistämisestä, ja kuinka he hyödyntävät sitä oppitunneilla. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahta englannin opettajaa ja tulokset analysoitiin kvalitatiivisen sisällön analyysin keinoin.
Tulokset osoittavat pelillistämisen olevan hyödyllistä ja sen koetaan myös nostavan motivaatiota. Opiskelijoiden motivaation todetaan kohentuvan, kun he pääsevät esimerkiksi kilpailemaan toisiaan vastaan. Negatiivisena pidettiin kuitenkin sitä, että pelillistäminen ei tarjoa työkaluja autenttiselle oppimiselle. Tämän lisäksi huomautettiin, että digitaaliset työkalut rakentavat muureja oppilaan ja opettajan väliin. Tutkimuksessa saatiin myös selville, että opettajat hyödyntävät toisinaan mieluummin fyysistä opetusmateriaalia. Haastateltavat totesivat kuitenkin lopussa, että tulevaisuudessa pelillistämistä tullaan hyödyntämään enemmän. Opettajat käyttivät perinteistä Kahoottia, mutta myös sovelluksia kuten Gimkit ja Quizzes. Jatkotutkimusta voitaisiin tehdä tutkimalla suuremmalla skaalalla, mitä mieltä opettajat ovat aiheesta tai tutkimalla tarkemmin pelillistämisen mahdollisia haittavaikutuksia.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Finnish upper-secondary school students’ perspectives on the benefits of gaming for their English proficiency
Hemminki, Aleksi (2021)Digitaalisten pelien pelaaminen on Suomessa ja maailmalla yksi suosituimmista ja nopeimmin kasvavista vapaa-ajan harrastuksista. Suurin osa suomalaisista nuorista pelaa tai on joskus pelannut digitaalisia pelejä englanniksi, ... -
Digital Game-Based-Learning in Early Foreign Language Teaching : Perceptions of teachers
Kähärä, Topias (2020)Digitaaliset pelit ja pelillisyys ovat globaalisti kasvava ilmiö, ja pelien vaikutus on väistämättä levinnyt kieltenopetukseen. Tämä koskee myös varhaista kieltenopetusta (iät 6-9), jonka piirissä pelit ja leikit ovat ... -
Tasks that suit the learning of L2 English vocabulary in the Finnish middle school : teachers' and students' perspectives
Keski-Kastari, Marianne (2013)Tiivistelmä – Abstract Tutkielman tarkoituksena oli selvittää yläkoulun oppilaiden ja opettajien mielipiteitä sanaston oppimiseen suunnatuista tehtävistä; millaiset tehtävät heidän mielestään sopivat sanaston oppimiseen ... -
Video games in informal language learning : a learner perspective
Honkanen, Hanna (2024)Videopeliharrastukset ovat suuressa suosiossa kaikenikäisten kesken. Opetuksessa hyödynnetään usein opetuskäyttöön tehtyjä pelejä, kuten Kahoot!ia, mutta myös kaupallisia pelejä voidaan käyttää kielenoppimisen tukena. ... -
'They are totally everyday stuff' : teachers' perspectives on using video games in the language classroom
Hemminki, Aleksi (2019)Videopelien pelaamisen kasvu on ollut viime vuosina räjähdysmäistä ja sen suosio kasvaa edelleen. Pelaaminen onkin sukupuoleen tai ikään katsomatta yksi suosituimmista ajanviettotavoista, ja se on noussut vahvasti perinteisen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.