Pedagogisten asiakirjojen kirjoittaminen tutkimusten valossa
Räty, L. (2021). Pedagogisten asiakirjojen kirjoittaminen tutkimusten valossa. Kielikukko, 41(3), 23-25.
Julkaistu sarjassa
KielikukkoTekijät
Päivämäärä
2021Tekijänoikeudet
© Finra ry, 2021
Jo vuosikymmenien ajan opettajat ovat sekä Suomessa että kansainvälisesti kritisoineet, että paperityöt vievät liikaa aikaa muilta tehtäviltä (esim. Gallagher & Desimone 1995; Huefner 2000; Kokko, Pesonen, Polet, Kontu, Ojala & Pirttimaa 2014; OAJ 2017). Toimin erityisluokanopettajana kehitysvammaisten oppilaiden opetuksessa ja huomaan usein itsekin ajattelevani samansuuntaisesti, sillä vuosittain laatimani kahdeksan oppilaan pedagogiset selviykset, hojksit, lausunnot ja todistukset ovat tulostettuna yhteensä noin 130 sivua. Varsinkin eri vuosiluokilla opiskelevien yläkouluikäisten jopa 17 oppiaineen yksilöllistettyjen tavoitteiden suunnittelu vie aikaa, Laaja-alaisilla erityisopettajilla ja aineenopettajilla haasteena on dokumenttien massiivisuuden sijaan taas niiden suuri määrä.
Julkaisija
Finra ryISSN Hae Julkaisufoorumista
0780-0940Julkaisu tutkimustietojärjestelmässä
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/100867582
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luokanopettajan näkemykset pedagogisten asiakirjojen merkityksestä ja oppimisen tuen kirjaamisen haasteista
Pelander, Irene (2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin luokanopettajien näkemyksiä pedagogisten asiakirjojen merkityksestä luokanopettajalle, oppilaalle ja oppilaan huoltajalle. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, millaisia haasteita luokanopettajat ... -
Aineenopettajien näkökulmia maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osaamisen osoittamisen keinoihin ja pedagogisten asiakirjojen hyödyntämiseen
Lakaniemi, Noora (2022)Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa aineenopettajien käyttämistä osaamisen osoittamisen keinoista sekä pedagogisten asiakirjojen hyödyntämisestä, maahanmuuttajataustaisten oppilaiden oppiainekohtaista taitotasoa ... -
Ennakoimattomasti purkautuneet perhehoidon sijoitukset lastensuojelun asiakirjojen valossa
Lyyra, Marjo (2017)Tutkimuskysymyksenäni on, minkälaisia syitä lastensuojelun asiakirjoissa esitetään perhesijoitusten katkeamiselle ja miten niitä perustellaan? Minua kiinnostaa mitä lastensuojelun asiakirjat kertovat sijoituksen purkautumisen ... -
Oppimista tukeva dokumentointi on sekä hyvää pedagogista kirjaamista että asiakirjojen aktiivista hyödyntämistä oppijan tukena
Alasuutari, Maarit; Heiskanen, Noora; Rantala, Anja; Vehkakoski, Tanja (Helsingin yliopisto, Koulutuksen arviointikeskus HEA, 2023)Pohdintoja asiakirjoista ja opettajan työstä tuoreen kirjamme ”Hyvä pedagoginen kirjaaminen. Oppimista tukeva dokumentointi käytännössä” äärellä. -
”Tää koko APO on ollu kyl särö” : opiskelijoiden kokemuksia Covid-19-pandemian aikana toteutuneesta aikuiskouluttajan pedagogisten opintojen etätoteutuksesta
Lilli, Sonja; Meronen, Niina (2024)Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu opiskelijoiden kokemuksia Jyväskylän yliopiston aikuiskouluttajan pedagogisten opintojen etätoteutuksesta Covid-19-pandemiaa hillitsevien toimenpiteiden aikana v. 2020–2021. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.