"Opettajaki sano et se ois kivempi jos sulla kaveri ois siellä isossa ryhmässä." : integraatio-oppilaiden kokemuksia yleisopetukseen siirrosta
Päivämäärä
2020Tutkimuksessa selvitettiin laadullisin menetelmin, millaisia kokemuksia erityiskoulusta tai -
luokilta yleisopetukseen integroiduilla erityisen tuen oppilailla on integroinnin vaikutuksista.
Kiinnitimme erityisesti huomiota oppilaiden kokemuksiin muutoksesta, jonka integrointi oli
tuonut heidän koulunkäyntiinsä. Tavoitteenamme oli lisätä tietoa ja ymmärrystä integraation
vaikutuksista oppilaiden näkökulmasta heidän subjektiivisia kokemuksiaan hyödyntäen.
Tutkimuksen aineisto koostui seitsemän oppilaan haastatteluista, ja ne kerättiin kahdelta eri
koululta. Aineiston analysoimme aineistolähtöisesti fenomenologis-hermeneuttista
tutkimusperinnettä soveltaen.
Tutkimuksen tuloksista ilmeni, ettei integraatio ollut kaikille toimiva ratkaisu. Neljä
seitsemästä tutkittavasta piti pienryhmää parempana oppimisen kannalta. Pienen ryhmän
koettiin mahdollistavan paremman työrauhan ja yksilöllisten tarpeiden huomioimisen. Lisäksi
resurssit eivät seuranneet erityisen tuen oppilasta yleisopetuksen ryhmään riittävällä tavalla.
Esimerkiksi yhteisopettajuutta ei käytetty lainkaan, ja apuvälineiden sekä
koulunkäynninohjaajien käyttö oli yleisopetuksessa harvinaisempaa. Segregoivien
oppimisympäristöjen eduksi mainittiin vahva yhteisöllisyyden kokemus, jonka ei nähty
toteutuvan yhtä vahvasti yleisopetuksen ryhmissä. Kuitenkin kolme seitsemästä tutkittavasta
koki yleisopetuksen ryhmän mielekkäämpänä vaihtoehtona, pääasiassa sinne
muodostuneiden kaverisuhteiden vuoksi.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luokanopettajien kokemuksia erityisen ja tehostetun tuen oppilaiden osallisuudesta ja sen tukemisesta isossa yleisopetuksen ryhmässä
Maunula, Meri (2023)Inkluusion tarkoitus on poistaa oppimisen esteiden lisäksi myös osallisuuden esteitä. Osallisuus jää kuitenkin usein oppimisen varjoon, eikä sen tärkeyttä aina ymmärretä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää isoja ... -
Oppilaiden kokemuksia ilmiöoppimisesta musiikin oppiaineen näkökulmasta Yhteistä virtaa -hankkeessa
Palola, Annukka (2022)Pro gradu –tutkimuksessa tarkastelen ilmiöoppimista musiikin oppiaineen näkökulmasta. Tarkoituksena oli ymmärtää ja kuvata oppilaiden kokemuksia Yhteistä virtaa -hankkeen musiikkityöpajoista. Tutkimusaineistona toimii ... -
Luokanopettajien kokemuksia matemaattisesti hyvin edistyneiden oppilaiden opettamisesta alakoulun toisella luokalla
Korkealaakso, Elina; Posti, Pauliina (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien kokemuksia matemaattisesti hyvin edistyneiden oppilaiden opettamisesta alakoulun toisella luokalla. Tutkimuksen kohteeksi valikoitui alakoulun toinen luokka, koska ... -
Ohjaajien kokemuksia työstään maahanmuuttajanuorille suunnatussa avoimessa tukitoiminnassa : työn haasteet ja selviytymiskeinot
Pesonen, Hilla; Ikonomidis, Sofia (2019)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maahanmuuttajataustaisten nuorten avoimen tukitoiminnan parissa työskentelevien ohjaajien kokemuksia omassa työssään kohtaamistaan haasteista ja selviytymiskeinoista. Haastateltavat ... -
Opettajan asiantuntijuus inkluusiossa : luokanopettajien kokemuksia erityisestä tuesta yleisopetuksen luokassa
Kuitunen, Iris (2022)Pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien kokemuksia inkluusiosta ja tarkastella asiantuntijuuden vaikutusta kokemuksiin. Tutkimuksen kohteena olivat aloittavat luokanopettajat, joilla oli alle kaksi ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.