Show simple item record

dc.contributor.advisorToivanen, Pekka
dc.contributor.authorNieminen, Nico
dc.date.accessioned2015-06-04T13:11:54Z
dc.date.available2015-06-04T13:11:54Z
dc.date.issued2015
dc.identifier.otheroai:jykdok.linneanet.fi:1475131
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/46200
dc.description.abstractTässä tutkimuksessa pohditaan maailmanmusiikin käsitettä niin musiikillisesta kuin sosioekonomisesta näkökulmasta, sen määrittelyyn liittyviä ongelmia, maailmanmusiikin opettamisen pedagogiikkaa sekä peruskoulun ja maailmanmusiikin välistä suhdetta. Aihe tulee olemaan tärkeä globalisaation kiihtyvän tahdin myötä. Kansainvälistymiseltä ei voi enää välttyä. Lisäksi vuonna 2016 portaittain voimaan astuva opetussuunnitelma tukee vahvasti monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja. Puolistrukturoituna haastattelututkimuksena toteutettu empiirinen osio sisältää kahdeksan Pirkanmaan alueella työskentelevän, musiikkia ainakin jonkin verran opettavan opettajan näkemyksiä aiheesta. Informantteja pyydettiin määrittelemään maailmanmusiikin käsite, kuvailemaan omaa maailmanmusiikin opetustaan sekä tunnistamaan sen opettamiseen liittyvää problematiikkaa. Minkäänlaisia taustatietoja tai harrastuneisuutta asiasta ei vaadittu. Keskiössä kysymyksissä olivat pedagogiset ulottuvuudet ja vastaajien oman opetuksen reflektointi, sillä maailmanmusiikin opettamista alakoulussa ei aiemmin ole juurikaan tutkittu. Tuloksista näkee, että maailmanmusiikin käsite koko laajuudessaan oli melko vieras suurimmalle osalle vastaajista. Tämä hankaloitti loogisesti myös myöhempää pohdintaa opettamisen muodoista ja metodeista, jolloin kaikki vastaukset eivät olleet täysin relevantteja. Kaikki haastateltavat onnistuivat kuitenkin löytämään jonkinlaisia näkökulmia kysymyksiin.
dc.format.extent1 verkkoaineisto (50 sivua)
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isofin
dc.rightsJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.rightsThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.subject.otherMonikulttuurinen musiikkikasvatus
dc.subject.othermaailmanmusiikki
dc.subject.otherkulttuurit
dc.subject.otheralakoulu
dc.subject.otherops
dc.title"Jotain rumpujuttuja Afrikasta" : alakoulun opettajien näkemyksiä maailmanmusiikin opettamisesta
dc.title.alternativeAlakoulun opettajien näkemyksiä maailmanmusiikin opettamisesta
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201506042191
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaHumanistinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanitiesen
dc.contributor.laitosMusiikin laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Musicen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineMusiikkikasvatusfi
dc.contributor.oppiaineMusic Educationen
dc.date.updated2015-06-04T13:11:55Z
dc.rights.accesslevelopenAccessfi
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi3052
dc.subject.ysomonikulttuurisuus
dc.subject.ysomusiikkikasvatus
dc.subject.ysomaailmanmusiikki
dc.subject.ysokulttuurit
dc.subject.ysoalakoulu
dc.subject.ysoopetussuunnitelmat
dc.subject.ysooppikirjat
dc.format.contentfulltext
dc.type.okmG2


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record