Työntekijälähettilään rooli ja motiivit yritysmielikuvan rakentajana sosiaalisessa mediassa
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Työntekijöiden hyödyntäminen työntekijälähettiläinä on yrityksiä kiinnostava mahdollisuus yritysmielikuvan ja työnantajamielikuvan rakentamisessa. Työntekijälähettiläiden sosiaaliseen mediaan tuottama sisältö koetaan aidoksi ja kiinnostavaksi. Myös työntekijät itse tiedostavat oman arvonsa ja vaikutusvaltansa, ja sisältöjä tehdäänkin suunnitelmallisesti. Tämän työn tavoitteena oli tutkia, mikä työntekijöitä motivoi toimimaan sosiaalisessa mediassa työntekijälähettilään roolissa ja selvittää, mikä on työnantajan rooli ja vaikutus motivaation syntyyn. Lisäksi selvitettiin, miten erilaiset sisällöt ja niiden rakentaminen inspiroivat työntekijöitä toimimaan työntekijälähettiläinä.
Työn teoreettinen viitekehys koottiin tutkimuksista, joissa työntekijälähettilyyttä oli tutkittu esimerkiksi markkinoinnin, viestinnän tai henkilöstöhallinnon näkökulmista. Työntekijälähettilyydestä ei ollut aiemmassa kirjallisuudessa johtavaa pääteoriaa, vaikka se onkin alkanut erityisesti viime vuosina kiinnostaa tutkijoita. Tästä johtuen aiemman tutkimustiedon perusteella on koottu kokonaisnäkemys työntekijälähettilyyteen johtavista työympäristön suotuisista vaikuttimista, niistä aiheutuvista tuntemuksista sekä motiiveista. Kvalitatiivisen haastattelututkimuksen perusteella teoriatietoa täydennettiin ja muodostettiin uusi työntekijälähettilyyttä kuvaava viitekehys. Tutkimus rajattiin koskemaan aktiivisesti LinkedIn-kanavassa työnantajalähettiläänä toimivia henkilöitä. Haastatteluihin osallistui 12 henkilöä loppusyksyn 2022 ja alkuvuoden 2023 aikana.
Tutkimustulokset osoittivat, että työntekijälähettilyys koetaan vahvasti vapaaehtoisuuteen perustuvaksi, vaikkakin monet markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon parissa työskentelevät mieltävät sen osaksi työtehtäviään. Tutkimukses-sa havaittiin, että hedonististen ja altruististen motiivien lisäksi työntekijälähettilyyttä selittävät yhteisölliset motiivit. Tulokset osoittavat myös, että työnantajan päätehtävä on rakentaa työympäristö työntekijälähettilyyttä tukevaksi.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Brändinhallinta sosiaalisessa mediassa
Tukiainen, Milla (2020)Kandidaatintutkielma perehtyy brändinhallintaan sosiaalisessa mediassa. Tutkielmassa käydään läpi brändiin ja sosiaaliseen mediaan liittyvät käsitteet ja perehdytään sosiaalisen median vaikutuksiin brändinhallinnassa. ... -
Henkilöbrändin rakentaminen sosiaalisessa mediassa
Pasanen, Janika (2020)Henkilöbrändäys on varsin uusi ilmiö työelämässä, eikä siitä ole tehty vielä paljoakaan aiempaa tutkimusta. Tämän vuoksi on relevanttia tutkia henkilöbrändin rakentamista ja vertailla sitä yritysbrändin rakentamiseen, jota ... -
Videoiden merkitys yritysten sisällöntuotannon välineenä sosiaalisessa mediassa
Rinne, Joonas (2020)Video kehittyy mediana jatkuvasti ja sosiaalisessa mediassa sen merkitys kas- vaa ja käyttömahdollisuudet lisääntyvät. Tässä tutkimuksessa keskitytään siihen, kuinka yritykset voivat hyödyntää videoita sisällöntuotannossaan ... -
Vaikuttajamarkkinointi sosiaalisessa mediassa : miten nuoret kuluttajat kokevat kaupalliset yhteistyöt
Saranpää, Toni (2018)Sosiaalisen median vaikuttajien ja heidän kauttaan tapahtuvan vaikuttajamarkkinoinnin hyödyntäminen on lisännyt yrityksissä suosiotaan viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Tästä huolimatta sitä ei ole tutkittu vielä ... -
Kuluttajan sitoutumisen muodostuminen sosiaalisessa mediassa ja vaikutukset brändille
Saarihuhta, Sauli (2023)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten kuluttajan sitoutuminen sosiaalisessa mediassa syntyy ja millaisia vaikutuksia sillä on brändille. Kuluttajien sitoutuminen on eri muodoissaan yrityksille tärkeä voimavara, joka ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.