Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia tunnetason turvallisuudesta ja sosioemotionaalisen kompetenssin rakentumisesta opettajankoulutuksessa
Tutkimuksessani tutkin luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia peruskoulun ja opettajankoulutuksen tunnetason turvallisuudesta sekä oman sosioemotionaalisen kompetenssin kehittymisestä. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia ja yksilöllisiä tarpeita sekä kehittää tämän pohjalta luokanopettajakoulutusta. Tuloksissa esitän mallin opettajankoulutuksen kehittämisestä tunnetasoltaan turvallisemmaksi.
Tutkimukseni on opettajankoulutukseen ja luokanopettajaopiskelijoihin kohdistuva laadullinen tutkimus. Yksilöllisiin kokemuksiin keskittyvä tutkimukseni pohjautuu fenomenologis-hermeneuttiseen lähestymistapaan. Haastattelin tutkimukseeni kahdeksaa loppuvaiheen luokanopettajaopiskelijaa. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä fenomenologis-hermeneuttisen lähestymistavan mukaisesti.
Tulokseni osoittivat, että luokanopettajaopiskelijoilla oli pääosin myönteiset peruskoulukokemukset, vaikka tunnetukea ja yksilöllisempää kohtaamista kaivattiin, etenkin yläkoulussa. Myös kokemukset luokanopettajakoulutuksessa opiskelusta olivat pääosin myönteisiä. Tunnetuen tarve kuitenkin korostui opettajankoulutuksessa, ja tunnetuki olisi voinut tulla vahvemmin esiin kurssien työtavoissa ja ilmapiirissä. Luokanopettajaopiskelijoiden kokivat luokanopettajakoulutuksen tarjonneen varsin vähän valmiuksia oman sosioemotionaalisen kompetenssin kehittymiseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Luokanopettajaopiskelijoiden interkulttuuriset valmiudet sekä heidän kokemus interkulttuurisen kompetenssin kehityksestä opintojen aikana
Granqvist, Jasmin; Salmenkivi, Siiri (2020)Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella millaisina luokanopettajaopiskelijat kokevat omat interkulttuuriset valmiutensa, sekä tuoda esille heidän kokemuksiaan siitä, miten luokanopettajakoulutus on tukenut heidän ... -
Lukivaikeuden ja koetun sosioemotionaalisen kompetenssin välinen yhteys alakouluiässä
Mäkinen, Heidi (2023)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ja missä määrin lukutaito, ja tarkemmin määriteltynä lukivaikeus, ovat yhteydessä lasten kokemaan sosioemotionaaliseen kompetenssiin alakouluiässä. Lisäksi tutkittiin, onko ... -
Oppilaiden sosioemotionaalisen kehityksen tukeminen yläkoulussa
Virta, Vilma; Korhonen, Petra (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin yläkoulussa annettavaa sosioemotionaalista tukea. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin yläkoulun opettajat tukevat oppilaiden sosioemotionaalista kehitystä. Lisäksi tutkittiin ... -
Luokanopettajakoulutuksesta saatu tuki interkulttuurisen kompetenssin kehittämiseen ulkomailla työskentelevien opettajien kuvaamana
Kurvi, Terhi; Mattila, Sara (2021)Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille ulkomailla työskennelleiden luokanopettajien näkemyksiä heille tärkeistä interkulttuurisen kompetenssin sisällöistä, sekä kokemuksia siitä, miten opettajankoulutus on tukenut ... -
Opettajatotuuksien synty kahdessa erilaisessa opettajankoulutuksessa
Siitonen, Helena; Siitonen, Jukka (2012)Tutkimuksen selvitettiin onko erilaisilla koulutustavoilla vaikutusta siihen, millaisiksi totuudet opettajuudesta koulutuksessa muotoutuvat. Tutkimme opettajuutta opettajan toimijuuden sekä opettajan osaamisen ja sen ...