Vanhempien kokemuksia neurokirjon lasten etäopetuksen haasteista kevään 2020 pandemiatilanteessa
Tekijät
Päivämäärä
2022Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tämän tutkielman tarkoituksena oli tuoda esiin, minkälaisia haasteita ADHD-piirteitä omaavien alkuopetusikäisten lasten vanhemmat kokivat kevään 2020 pandemiasta johtuneen etäopetusjakson aikana. Haasteiden tutkimuksella voidaan tunnistaa tukea tarvitsevan lapsen kehitystasoon liittyviä erityispiirteitä etäopetuksen kontekstissa sekä lisätä ymmärrystä erityislasten vanhempien roolista toimia etäopettajina.
Tutkielman aineisto koostuu 133 alkuopetusikäisen lapsen vanhemman vastauksista ja perustuu kyselytutkimukseen erityislasten vanhempien kokemuksista kevään 2020 koronapandemiassa. Aineistolähtöinen ja teemoitteleva sisällönanalyysi perustui aineiston avoimiin vastauksiin ja niistä etsittiin vanhempien etäopetuksessa erityislastensa osalta kokemia haasteita.
Tulosten mukaan vanhemman rooli muuttui lapsen huoltajasta myös kotiopetuksen vastuulliseksi toteuttajaksi siirryttäessä lähiopetuksesta etäopetukseen. Alkuopetusikäiselle kotiympäristön mieltäminen oppimisympäristöksi useine houkutuksineen toi esiin neurokirjon lapsen ydinhaasteet, jotka liittyivät erityisesti keskittymisen pulmiin koulutehtävissä. Tämä lisäsi vanhempien kuormitusta. Näihin haasteisiin vanhempien mukaan merkittävänä syynä oli heikko tai puutteellinen etäopetuspedagogiikka. Lapsen erityistarpeiden huomioiminen etäopetuksessa oli pitkälti unohdettu ja opettajan kouluympäristöön luoma struktuuri ei toteutunut etäopetuksessa. Alkuopetusikäisten neurokirjon lasten vanhemmille olisi mahdollistettava riittävä perehdytys kotiopetuksen antamiseen sovituilla opetusta tukevilla järjestelmillä. Tuki voisi tulla lapsen omalta koululta tai jopa valtakunnalliselta tasolta.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29041]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Siitä selvittiin : vanhempien osallistuminen ja jaksaminen alkuopetusikäisten lasten etäopetuksen aikana koronakeväänä 2020
Saarenpää, Terhi (2022)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin etäopetuksessa olleiden 1-2 – luokkalaisten vanhempien kokemuksia osallistumisesta lastensa etäopetukseen ja jaksamisesta koronapandemian aikana. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita myös, ... -
Luokanopettajien kokemuksia voimavaroista ja sosiaalisesta tuesta etäopetuksen aikana
Rantanen, Johanna (2020)Koronavirusepidemia muutti koulujen lähiopetuksen lähes kolmeksi kuukaudeksi etäopetukseksi keväällä 2020. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaiset tekijät luokanopettajat ovat kokeneet voimavaroikseen ... -
”Heitetään sinne syvään päätyyn suoraan” : musiikinopettajien kokemuksia etäopetuksen ensihetkillä
Rantamo-Erkkilä, Mia; Erkkilä, Ilmari (2024)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia opettajien näkemyksiä musiikin etäopetuksesta. Keväällä 2020 Suomessa siirryttiin etäopetukseen COVID-19-pandemian seurauksena. Etäopetuksen valmistelu tapahtui nopeasti, ja se oli ... -
Kotiin jääneiden lasten huomiointi päiväkodeissa kevään 2020 covid-19-poikkeusolojen aikana
Sulkanen, Mimmu; Räikkönen, Eija; Alasuutari, Maarit (Koulutuksen tutkimuslaitos, 2022)Suomessa asetettiin keväällä 2020 covid-19-pandemiasta johtuen poikkeusolot, jolloin kunnat vapautettiin varhaiskasvatuksen järjestämisvastuusta ja suositeltiin lasten jäämistä kotiin varhaiskasvatuksesta, jos se perheille ... -
Luokasta läppärille : luokanopettajien kokemuksia kevään 2020 etäopetuksesta ja sen tuomien muutosten selviytymisestä resilienssin avulla
Jussila, Jasmin (2022)Maaliskuussa 2020 Suomen alakouluissa siirryttiin pääasiassa etäopetukseen parin päivän varoajalla COVID-19-pandemian takia, jolloin monet luokanopettajat joutuivat yllättäen toimimaan ensi kertaa etäopettajina. Tutkimukseni ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.