Luokanopettajien kokemuksia voimavaroista ja sosiaalisesta tuesta etäopetuksen aikana
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Koronavirusepidemia muutti koulujen lähiopetuksen lähes kolmeksi kuukaudeksi etäopetukseksi keväällä 2020. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaiset tekijät luokanopettajat ovat kokeneet voimavaroikseen etäopetuksen aikana. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista sosiaalista tukea luokanopettajat ovat kokeneet saavansa etäopetuksen aikana eri tahoilta ja millaista sosiaalista tukea he toivoisivat saavansa jatkossa vastaavissa tilanteissa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja sen aineisto kerättiin kyselylomakkeella kesällä 2020. Tutkimuksen aineisto muodostui 28:sta keväällä 2020 etäopetuksessa opettaneen luokanopettajan vastauksesta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysimenetelmällä.
Luokanopettajien työn voimavaroiksi nousivat työjoustot, opettajan autonomia, työn merkityksellisyys, työyhteisön ja esimiehen tuki sekä yhteistyötoimijoiden tuki. Yksilön voimavaroista merkittäviksi koettiin itseluottamus, sinnikkyys, optimismi ja vakaumus. Myös sosiaaliset voimavarat ja terveyden voimavarat koettiin yksilön voimavaroiksi etäopetuksessa. Luokanopettajat saivat etäopetuksen aikana emotionaalista tukea esimieheltä ja kollegoilta, vanhemmilta sekä kunnalta. Tiedollista tukea luokanopettajat kokivat saaneensa kollegoilta, esimieheltä ja kunnalta. Aineellista tukea luokanopettajille oli tarjonnut kunta. Tulevaisuudessa opettajat toivoivat saavansa samanlaista emotionaalista ja tiedollista tukea työyhteisöltä ja esimieheltä. Aineellista tukea toivottiin lisäresursseina opetukseen.
Opettajien voimavarat ja sosiaalinen tuki auttoivat opettajia jaksamaan kevään muuttuvissa tilanteissa. Tutkimus vahvisti voimavarojen ja sosiaalisen tuen merkitystä myös lähiopetuksen muuttuessa etäopetukseksi.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Joulujuhlat - takuuvarma huuliherpes" : luokanopettajien kokemuksia työperäisestä stressistä ja työyhteisön tuesta
Kirvesmäki, Anna; Matero-Puttonen, Mervi (2017)Tämän tutkimuksen tavoite oli selvittää millaisia subjektiivisia kokemuksia luokanopettajilla on työperäistä stressiä ja miten he kokevat työyhteisön tukevan stressaantunutta opettajaa. Tutkimuksen teoriataustana olivat ... -
Voimavara vai kuormitustekijä? : luokanopettajien ajatuksia ja kokemuksia sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta työhyvinvointiin
Hytönen, Tiina; Karhunen, Johanna (2013)Tiina Hytönen ja Johanna Karhunen. 2013. Voimavara vai kuormitustekijä? Luokanopettajien ajatuksia ja kokemuksia sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta työhyvinvointiin. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. ... -
Äitien kokemuksia sosiaalisesta tuesta ensikodissa : tuen merkitykset ja yhteydet psyykkiseen hyvinvointiin
Rikalainen, Kaisa (2015)Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia sosiaalisen tuen kokemuksia ensikodissa asuneilla äideillä on ensikotijaksonsa ajalta ja miten nämä kokemukset ovat yhteydessä äitien psyykkiseen hyvinvointiin. Tässä tutkimuksessa ... -
Musiikinopettajien kokemuksia sosiaalisesta tuesta opettajayhteisössä
Kriikkula, Jukka (2012)Tutkimuksessani selvitän musiikinopettajien kokemuksia sosiaalisesta tuesta heidän työyhteisöissään. Lähestyn sosiaalista tukea Housen määrittelemien tiedollisen, välineellisen ja emotionaalisen tuen näkökulmasta ja ... -
Kokemuksia eron jälkeisestä sosiaalisesta tuesta
Haggren, Tuija (2018)”Erotilanteen palveluilla kohti sovinnollisuutta” on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaan (Lape-hanke) kuuluva suunnitelma, jonka tavoitteena on erotilanteen palveluiden kokonaisuuden selkeyttäminen ja palveluiden ...