Kiire esiopetuksessa ja esiopetusikäisten käsityksissä

Abstract

Kiire ja kiireellisyys ovat moninaisia ilmiöitä, joita ei voida nykykäsityksen mukaan yksiselitteisesti tulkita. Tässä laadullisessa tutkimuksessa pohditaan kiirettä esiopetuksen kontekstissa, erityisesti lasten näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, miten esiopetusikäiset lapset käsittävät kiireen, ja kuinka kiire näkyy esiopetuksessa päiväkodin arjessa. Varhaiskasvatuksessa on tapahtunut merkittävästi muutoksia edellisinä vuosikymmeninä, ja ne ovat olleet valtakunnallisesti esillä. Esimerkiksi lapsiryhmien koot sekä resurssipula toimivat kiireen mahdollistajina päiväkodissa ja huolestuttavat monia. Kiirettä on aiemmin tutkittu esimerkiksi työhyvinvoinnin näkökulmasta, mutta lasten käsitykset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tutkimus sijoittuu lapsuudentutkimuksen kentälle. Tutkimukseen muodostui kaksi tutkimuskysymystä: Miten kiire ilmenee esiopetuksessa? sekä Millaisia kiireeseen liittyviä käsityksiä esiopetusikäisillä on? Tutkimuksessa on havainnoitu sekä haastateltu esiopetusikäisiä lapsia päiväkotikontekstissa. Tutkimukseen osallistui kymmenen lasta. Havainnointi toteutettiin aamupäivän aikana ja sen edetessä tutkijat kirjoittivat muistiinpanoja. Haastattelut toteutettiin kahdessa ryhmässä ja ne äänitettiin. Havainnointi- ja haastattelumateriaalit analysoitiin sisällönanalyysimenetelmän avulla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että esiopetuksessa sekä esiopetusikäisten lasten käsityksissä kiire liittyi vahvasti kolmeen eri ulottuvuuteen: ajallisuuteen, kulttuurisiin toimintoihin sekä vuorovaikutukseen. Kiire ilmeni esiopetuksessa eniten vuorovaikutusulottuvuuden kautta, kun taas lasten käsityksissä kiire liittyi useammin ajallisuuteen sekä kulttuurisiin toimintoihin. Tulokset osoittavat kiireen olevan jatkumo, johon yllä mainitut ulottuvuudet asettuvat.