”Et sinne metsään ei tuu karhuja tai mitään” : esiopetusikäisten lasten käsityksiä ympäristönsuojelusta ja ympäristötoimijuudesta

Abstract
Tämä tutkimus tarkastelee esiopetusikäisten lasten käsityksiä ympäristönsuojelusta ja ympäristötoimijuudesta. Tavoitteena oli saada ymmärrystä siitä, millaisena ympäristönsuojelu ja ympäristötoimijuus näyttäytyivät lasten kerronnassa ja kerronnan tukena tehdyissä piirustuksissa. Tutkimus oli laadullinen fenomenografisia piirteitä sisältävä tapaustutkimus. Tutkimukseen osallistui neljä lasta samasta esiopetusryhmästä ja tutkimusaineisto kerättiin haastatteluilla, jotka toteutettiin keväällä 2019. Tutkimusaineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulosten perusteella lapset näkevät ympäristönsuojelun sijoittuvan pääasiassa luonnonympäristöihin (mm. metsä, järvi), mutta käsittävän kuitenkin myös ihmisten ylläpitämien ympäristöjen, kuten kaupunkiympäristön suojelun. Lasten käsitysten mukaan ympäristönsuojelun tarkoitukset olivat sekä luonnon suojeleminen että ihmisten suojeleminen. Luonnon suojeleminen näyttäytyi luonnosta huolta pitämisenä ja luonnolle haitallisten tapahtumien ennaltaehkäisynä ja ihmisten suojeluksi nähtiin esimerkiksi luonnon ympäristön tekemisen ihmisille turvalliseksi liikkua. Lasten käsityksissä ympäristötoimijuus näyttäytyi konkreettisina tekoina, kuten suojanauhojen kiinnittäminen ja roskien laittaminen roskikseen. Johtopäätöksinä voitiin todeta, etteivät lasten käsitykset ympäristönsuojelusta aina vastanneet sen todellista määritelmää. Ympäristötietoisuus näyttäytyi lasten piirustuksissa ja kerronnassa pohjana ympäristövastuullisuudelle ja ympäristötoimijuudelle, ja ympäristöön liitettiin selkeitä itseisarvollisia ominaisuuksia.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202210074815Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share