„Ich bin dein Plastikmüll“ : Multimodale Diskursanalyse eines Werbevideos von WWF Deutschland
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Ilmastonmuutos ja ympäristön tila ovat viime vuosina olleet laajan keskustelun kohteina. Erityisesti huomiota on herättänyt IPPC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) lokakuussa 2018 julkaisema raportti ilmastonmuutoksen etenemisestä, koska IPPC:n raportit toimivat kansainvälisen ilmastopolitiikan ja siihen liittyvän päätöksenteon pohjana. Lisäksi ilmastoaktivistit, kuten ruotsalainen Greta Thunberg, ovat saaneet mediassa paljon huomiota ja vaatineet niin päättäjiä, valtioita kuin yksittäisiä kansalaisia ryhtymään ilmastotoimiin.
Tämän tutkimuksen tarkoitus on multimodaalisen diskurssianalyysin keinoin tutkia, miten ja millaisin keinoin eräs Saksan WWF:n mainosvideo pyrkii vaikuttamaan katsojiinsa. Tutkimukseen valittu video on osa laajempaa WWF:n kampanjaa, jonka tavoitteena on saada muoviroskan päätyminen meriin ja vesistöihin loppumaan. Videon pääviesti on saada katsojat allekirjoittamaan sähköinen vetoomus, jonka avulla WWF voi vedota valtionpäämiehiin ja pyytää heitä ottamaan vastuuta ja työskentelemään maailmanlaajuisen, laillisesti sitovan YK: n yleissopimuksen puolesta muovijätteen torjumiseksi merissä.
Tutkielmassa tarkastellaan, miten lähdemateriaaliksi valitussa videossa hyödynnetään visuaalisia, auditiivisia ja kielellisiä keinoja merkitysten luomisessa ja miten niillä pyritään vaikuttamaan katsojaan. Keinoja tarkastellaan analyysissä ensin yksittäin niiden tunnistamisen ja kuvailemisen helpottamiseksi, mutta lopuksi kiinnitetään huomiota myös valikoitujen keinojen yhteistyöhön, koska multimodaalisen analyysin tarkoituksena on analysoida, miten nämä erilaiset modaliteetit toimivat yhdessä merkitysten luomiseksi.
Analyysin pohjalta kävi ilmi, että kyseinen mainosvideo pyrkii vaikuttamaan katsojiin pääasiassa tunteiden kautta. Videossa käytetyt visuaaliset, auditiiviset ja kielelliset keinot ovat kaikki eri tavoilla tunteita herättäviä, ja niiden avulla pyritään saamaan katsoja miettimään esimerkiksi omaa kulutuskäyttäytymistään ja ryhtymään toimiin muoviongelman ratkaisemiseksi.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
The Smoking Image : Persuasion in Western Cigarette Advertising
Ohtonen, Juuso (2021)Savukemainoksilla on ollut kiistelty maine koskien tupakoinnin vaaroihin liittyviä väittämiä ja niiden kommunikointia julkisuudessa sekä terveysviranomaisten että tupakkayhtiöiden omalta osalta. 2000-luvun vaihteessa ... -
Repräsentationen der Rolle Deutschlands in dem Zweiten Weltkrieg : eine vergleichende Diskursanalyse zwischen einem finnischen und einem deutschen Geschichtslehrbuch für die gymnasiale Oberstufe
Ahonen, Inka-Milla (2017)Toinen maailmansota on yksi historiamme merkittävimmistä tapahtumista, ja sen selittäminen, opettaminen ja ymmärtäminen ovat yhä edelleen tärkeitä. Saksan nähdään aloittaneen sodan, ja Hitleriä, hänen johtamiaan ... -
„P.S. ich Lidl dich“ : Diskursanalyse der intertextuellen und narrativen Elemente eines Werbespots
Vartiainen, Maria (2020)Nykypäivänä mainokset ovat yhä näkyvämpi osa yhteiskunnassa ja ihmisten arkipäivässä. Mainosten tehtävänä on välittää tietoa, mutta niiden avulla pyritään vaikuttamaan ihmisiin ja heidän käyttäytymiseensä. Mainokset ovatkin ... -
Diskursanalyse der Konstruktion der nachhaltigen Unternehmensidentität durch Argumentation im Werbevideo von Zalando
Korhonen, Elvira (2021)Kestävä kehitys on yksi merkittävimmistä ja tärkeimmistä teemoista ilmastonmuutoksen ja ympäristötietoisuuden kasvaessa. Kestävän kehityksen yhteys talouteen ja niiden rinnakkaisvaikutukset koskevat myös yrityksiä ja ... -
“Nice to get to know you” : Social presence in virtual exchange discourse
Háhn, Judit (Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys ry, 2020)Virtual exchange comprises online collaborative activities in facilitated, educational contexts across borders. This paper offers a multimodal approach to the study of social presence in students’ asynchronous online ...