English speaking skills in Finnish upper secondary school : students' self-assessment vs. the objectives of the curriculum
Vieraiden kielten osaamisella on alati kasvava merkitys nykyajan ihmisille. Eri kulttuureista ja yhteisöistä tulevat ihmiset luovat kontakteja toisiinsa niin virtuaalisesti kuin myös kasvokkain. Tällaiset kontaktit ovat mahdollisia juurikin kielten avulla, ja erityisesti englannin kieli on saavuttanut kansainvälisesti tärkeän roolin eri taustaisten ihmisten yhteisenä kommunikointivälineenä. Englannin kielen taidolla voi pärjätä lähes kaikkialla maailmassa, ja Suomessakin voi olettaa törmäävänsä englannin kielen puhumista vaativiin tilanteisiin arkipäivän elämässä. Suurin osa suomalaisista pääsee opiskelemaan englannin kieltä peruskoulussa, ja lukioon menevät nuoret jatkavat englannin opintojaan vielä muutaman vuoden tämän jälkeen. Lukion vieraiden kielten opetusta ja opiskelua määrittää kuitenkin paljolti se, että opinnot tähtäävät koulutuksen loppuvaiheessa suoritettavaan ylioppilaskokeeseen. Näistä vieraiden kielten päättökokeista puuttuu täysin suullista kielitaitoa mittaava osio, minkä on kritisoitu vaikuttavan myös koko kielten opetukseen ja opiskeluun lukiossa. Suullisen kielitaidon harjoittelun on uskottu jäävän taka-alalle, kun oppilaiden taidot arvioidaan lähinnä muiden kielitaidon osa-alueiden kautta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka lukio-opiskelijat itsearvioivat omaa englannin kielen suullista kielitaitoaan. Tarkoituksena oli tutkia, saavuttavatko opiskelijat omasta mielestään opetussuunnitelman asettamat oppimistavoitteet koskien suullista kielitaitoa (eurooppalaisen viitekehyksen B2-tason). Tämän lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää, kuinka hyvin opiskelijat tuntevat kyseiset oppimistavoitteet sekä miten heidän taustatietonsa vaikuttivat itsearviointeihin. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että opiskelijat eivät juuri tunne lukion opetussuunnitelman asettamia tavoitteita tai eurooppalaisen viitekehyksen arviointijärjestelmää, johon ne perustuvat. Itse suullista kielitaitoa koskevat tulokset osoittavat, että yleisesti ottaen opiskelijat arvioivat taitojensa vastaavan viitekehyksen B2-tasoa. Opiskelijoiden taustatietojen vertailu itsearviointeihin osoittaa, että opiskelijoiden sukupuoli ei vaikuttanut merkittävästi tuloksiin. Englanninkieliset ystävyys- tai sukulaissuhteet sekä englanninkielisessä maassa pidempään vietetty aika osoittautuivat kuitenkin tekijöiksi, jotka johtivat parempiin arviointeihin. Näin ollen koulun ulkopuolella tapahtuvalla suullisella kielenkäytöllä näyttää olevan selkeä yhteys oppilaiden positiiviseen itsearviointiin.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Finnish upper secondary school students’ perspectives on self-assessment of English oral skills
Suomalainen, Enni (2022)Itsearviointitaidot ja niiden kehittäminen ovat nykyään selkeä osa sekä perusopetuksen että lukion arviointikulttuuria (NCCBE 2016, NCCGUSE 2020). Esimerkiksi Nieminen (2019) on todennut, että itsearviointia on tärkeä ... -
Finnish upper secondary school students in the vortex of the new syllabus : students’ views about English oral skills teaching and the inclusion of an oral matriculation exam
Nappa, Kati (2017)Suullisen kielitaidon testaaminen on ollut monien vuosien ajan tapetilla Suomen lukio-opetuksen parissa. Keskusteluja eri tahojen välillä on käyty tiheään ja varsinkin viime vuosina suullisen kokeen lisääminen osaksi ... -
Learning English speaking skills at upper secondary school : the students’ and the teachers’ view
Ahola, Tiina (2009)Vieraiden kielten opettamiseen suulliseen opettamiseen sekä testaamiseen on viime aikoina kiinnitetty erityistä huomiota. Suullisen kokeen lisäämisestä ylioppilastutkintoon on keskusteltu jo viime vuosikymmenellä ja kokeen ... -
”Ai dount vant tu saund laik Mika Häkkinen” : Finnish Upper Secondary School Students Perceptions on English Pronunciation
Vaarala, Taru (2010)Englannin kielellisen kompetenssin ja ääntämisen merkitys on kasvanut niin työelämässä kuin yhteiskunnassamme yleisesti. Aiempi aihetta koskeva tutkimus on keskittynyt suomalaisten kielitaidon ja kieliasenteiden ... -
"Understand and be understood" : English pronunciation teaching in Finnish upper secondary schools assessed by university students of English
Puskala, Elina (2016)Vaatimukset englannin kielen monipuoliselle osaamiselle ovat kasvaneet muun muassa kansainvälistyvässä työelämässä. Sen vaikutukset ulottuvat myös jokapäiväiseen elämäämme: englanti näkyy ja kuuluu kaikkialla. Tämä asettaa ...