Finnish upper secondary students' perceptions of how well current English teaching prepares for the matriculation examination
Ylioppilaskokeiden painoarvo Suomessa on kasvanut merkittävästi vuosina 2018–2020 toteutetun opiskelijavalintauudistuksen myötä: useat korkeakoulut ovat siirtyneet valitsemaan enemmistön opiskelijoistaan ylioppilastodistusten perusteella. Tämän vuoksi on syytä tutkia, valmistaako suomalainen lukiokoulutus opiskelijansa riittävän hyvin ylioppilaskokeita varten. Tämä tutkimus keskittyy erityisesti englannin kielen opetukseen ja oppimiseen.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää nykyisten lukiolaisten tai aiemmin Suomessa lukiokoulutuksensa saaneiden henkilöiden kokemuksia siitä, kuinka hyvin lukion englanninopetus valmistaa ylioppilaskokeeseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty kyselylomakkeella, jossa kielitaidon eri osa-alueet ovat jaoteltuna ylioppilaskokeessa testattavien kategorioiden mukaisesti kuullunymmärtämiseen, luetunymmärtämiseen, tekstin tuottamiseen ja kielioppiin. Kyselyyn on myös sisällytetty kysymyksiä koskien suullista kielitaitoa, siitä huolimatta, että se ei tällä hetkellä ole osa kielten ylioppilaskokeita. Suullisen osion sisällyttämisestä ylioppilaskokeisiin on keskusteltu paljon vuosien varrella, joten myös sen opettamisen riittävyydestä on relevanttia kerätä lisää tietoa. Kyselyn tulokset analysoidaan pääasiassa määrällisesti tilastollisesti kuvaavan analyysin avulla.
Analyysi osoittaa, että enemmistö vastaajista kokee kuullunymmärtämisen ja tekstin tuottamisen harjoittelun lukion englannintunneilla riittämättömäksi ylioppilaskokeen kannalta. Mahdollisina selityksinä tälle nousee avoimissa vastauksissa muun muassa ylioppilaskokeen kuullunymmärtämistehtävien vaikeus ja sekä kuullunymmärtämisen että kirjallisen tuottamisen vähäinen harjoittelu. Sen sijaan luetunymmärtämisen opetus koetaan pääosin riittäväksi. Vastaukset osoittavat, että kieliopin harjoittelu koetaan jopa liialliseksi, suuren harjoittelumäärän viedessä aikaa muihin kielen osa-alueisiin keskittymiseltä. Suullista tuottamista käsittelevät vastaukset osoittavat, että vastaajat pitävät sitä kaikista vähiten harjoiteltuna kielen osa-alueena.
Näiden tulosten perusteella lukion englannin kielen opetusta tulisi kehittää siten, että opetus vastaisi riittävyydeltään ja vaikeustasoltaan paremmin ylioppilaskokeen tasoa, jotta kaikilla opiskelijoilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet pärjätä kokeissa kielitaidon lähtötasosta riippumatta.
Tulokset eivät ole laajemmin yleistettävissä, sillä tutkimukseen osallistui 26 vastaajaa. Tämän vuoksi lisää tutkimusta aiheesta kaivataan. Tuleva tutkimustieto voisi myös pyrkiä selvittämään syitä tuloksille: Mistä opiskelijoiden kokema riittämättömyys tiettyjen osa-alueiden kohdalla johtuu?
...
Keywords
ylioppilaskokeet kieltenopetuksen kehittäminen kieltenopetus englannin kieli opetus lukio kielitaito ylioppilastehtävät ylioppilaskirjoitukset kieli ja kielet language teaching English language teaching and instruction general upper secondary school language skills Matriculation Examination questions matriculation examination (tests) languages
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
English teaching in Finnish upper secondary schools : students' and teachers' perceptions
Korhonen, Kaisa (2014)Englannin opetus on käynyt läpi monia muutoksia ajan kuluessa. Globalisoituvan yhteiskunnan myötä englannin käyttö on yleistynyt ja kieltä opitaan myös muualla kuin koulumaailmassa. Tämä asettaa haasteita englannin opetukselle ... -
Teachers of English in Finnish upper secondary general school and their job satisfaction
Mäenpää, Maria (2005) -
Upper secondary school students’ views on the new digitalized Matriculation examination
Sormunen, Emmi (2019)Ylioppilaskokeiden sähköistymisprosessi on aloitettu vuonna 2016 ja on nyt loppusuoralla. Englannin ylioppilaskoe sähköistettiin keväällä 2018 ja toteutettiin toista kertaa syksyllä 2018. Digitaalisessa kokeessa on pyritty ... -
Finnish upper secondary school students’ perspectives on self-assessment of English oral skills
Suomalainen, Enni (2022)Itsearviointitaidot ja niiden kehittäminen ovat nykyään selkeä osa sekä perusopetuksen että lukion arviointikulttuuria (NCCBE 2016, NCCGUSE 2020). Esimerkiksi Nieminen (2019) on todennut, että itsearviointia on tärkeä ... -
"[Grammar is] even pleasant" : Finnish upper secondary school students' attitudes towards grammar instruction as active users of internet English
Kämäräinen, Heini (2022)Kieliopin opettaminen on ollut jo kauan aikaa varsin suosittu tutkimuskohde ja usein tutkijat pyrkivät selvittämään, miten kielioppia tulisi opettaa. Kieltenopetus pyritään nykyään yhdistämään autenttisiin puhetilanteisiin, ...