Luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien päällekkäistyminen
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten luku- ja laskusujuvuuden
vaikeudet päällekkäistyvät sekä missä määrin katkaisuraja määrittää
päällekkäisyyden esiintymistä. Lisäksi selvitettiin, miten päällekkäistyminen
eroaa tyttöjen ja poikien sekä eri luokka-asteiden välillä.
Tutkimusaineisto on kerätty osana Nimeämisen, sanasujuvuuden ja
lukemisen taidot kouluissa -hanketta. Aineisto kerättiin seitsemältä eri koululta
keväällä 2023. Tutkimukseen osallistui yhteensä 424 oppilasta ensimmäiseltä,
toiselta, kolmannelta ja viidenneltä luokalta. Aineisto analysoitiin SPSS Statistics
28.0 -ohjelmistolla. Analyysimenetelmänä käytettiin ristiintaulukointia ja khiin
neliötestiä.
Päällekkäistyneitä luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksia esiintyi 3,3–8,0
%:lla koko aineistosta ja 15,6–18,7 %:lla niistä oppilaista, joilla oli luku- tai
laskusujuvuuden vaikeuksia. Päällekkäistyneitä vaikeuksia esiintyi odotettua
suuremmalla osalla oppilaista. Tytöillä päällekkäistyneitä vaikeuksia esiintyi
odotettua enemmän, minkä lisäksi niitä havaittiin tytöillä enemmän kuin pojilla.
Myös luokka-asteiden välillä oli eroja. Toisella luokalla erittäin heikon luku- ja
laskusujuvuuden omaavia oppilaita oli kaikista eniten. Lisäksi kolmannen
luokan oppilailla päällekkäistyneitä vaikeuksia esiintyi odotettua enemmän.
Päällekkäistyneiden luku- sekä laskusujuvuuden vaikeuksien
huomioiminen kouluissa on tärkeää oppilaiden tukemisen ja pysyvämpien
vaikeuksien ennaltaehkäisemisen kannalta. Aihetta olisi tärkeää tutkia lisää
laajemmalla aineistolla sekä pitkittäistutkimusasetelmalla.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien yhteisesiintyvyys ja pysyvyys alakouluikäisillä oppilailla
Hietamäki, Sini; Puttonen, Jenni (2017)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien päällekkäistymisen eli komorbiditeetin esiintyvyyttä ja toisaalta sen pysyvyyttä alakouluikäisillä oppilailla. Käyttämämme aineisto on osa ... -
Motivaation yhteys luku- ja laskusujuvuuden kehitykseen 1.-3. luokilla
Knaappila, Emma Liina (2019)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten luku- ja laskumotivaatio ovat yhteydessä luku- ja laskusujuvuuteen ja niiden kehitykseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sukupuolen yhteyttä lukemisen ja laskemisen taitotasoon ... -
Luku- ja laskusujuvuuden sekä sukupuolen yhteys taitokohtaiseen oppijaminäkuvaan
Mäntysaari, Sanna (2019)Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten lukusujuvuus ja laskusujuvuus on yhteydessä taitokohtaiseen oppijaminäkuvaan lukijana ja laskijana ja miten yhteys kehittyy 1.-3. luokalla. Lisäksi selvitetään onko sukupuoli ... -
Lukujonotaitojen yhteys laskusujuvuuteen ja riskiryhmän laskusujuvuuden kehitys peruskoulun 1—3 luokilla : seurantatutkimus
Mälkiä, Tiia; Vihreäsaari, Nea-Leena (2020)Lukujonotaidoilla tarkoitetaan sujuvaa lukujen luettelemisen taitoa ja ne ovat varhainen esitaito laskusujuvuudelle. Laskusujuvuuteen yhteydessä olevien esitaitojen tunnistaminen on tärkeää, sillä laskusujuvuus on ... -
Lukutaidon ja laskutaidon heikkoudet ja niiden päällekkäistyminen alakoulussa
Ahtola, Emilia (2017)Ahtola, Emilia. 2017. Lukutaidon ja laskutaidon heikkoudet ja niiden päällekkäistyminen alakoulussa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 53 sivua. Tässä tutkimuksessa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.