Luku- ja laskusujuvuuden sekä sukupuolen yhteys taitokohtaiseen oppijaminäkuvaan
Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten lukusujuvuus ja laskusujuvuus on yhteydessä taitokohtaiseen oppijaminäkuvaan lukijana ja laskijana ja miten yhteys kehittyy 1.-3. luokalla. Lisäksi selvitetään onko sukupuoli yhteydessä taitokohtaiseen oppijaminäkuvaan lukijana ja laskijana. Tutkimukseni aineisto on osa Jyväskylän yliopiston FLARE-tutkimushanketta, jossa seurattiin lasten luku- ja laskusujuvuuden kehitystä alakoulussa. Aineiston tutkimusjoukko koostui noin 200 oppilaasta. Pitkittäistutkimus on toteutettu viitenä mittapisteenä yksilö- ja ryhmätestauksina oppilaiden ollessa 1.-3. luokalla, joista tässä tutkimuksessa hyödynnetään enimmäistä, kolmatta ja viidettä mittapistettä. Aineistoa analysoitiin tarkastelemalla korrelaatioita sekä General Linear Lodel -analyysilla. Lukusujuvuus on voimistuen yhteydessä lukijaminäkuvaan ensimmäiseltä kolmannelle luokalle. Vastaavasti laskusujuvuus oli yhteydessä laskijaminäkuvaan huomattavasti enemmän toisella ja kolmannella luokalla kuin ensimmäisellä luokalla. Taitokohtaisen oppijaminäkuvan huomattiin olevan selkeämmin yhteydessä sitä vastaavaan taitoon, vaikka heikko yhteys lukusujuvuuden ja laskijaminäkuvan sekä laskusujuvuuden ja lukijaminäkuvan välillä vuosiluokkien edetessä havaitaankin. Kolmannella luokalla pojat näkivät itsensä laskijoina tyttöjä myönteisemmin. Tuloksista voidaan päätellä, että taitokohtainen oppijaminäkuva lukijana ja laskijana realisoituu taitoa vastaavaksi vuosiluokkien edetessä, jolloin oppimiskokemukset alkanevat vaikuttaa siihen. Taitokohtaista oppijaminäkuvaa on kouluissa tuettava taidon kanssa samanaikaisesti, sillä yhteys nähdään vastavuoroisena. Tuloksissa näyttäytyneiden sukupuolierojen vuoksi kouluissa on tarpeen tarkastella yhdenvertaisuutta tyttöjen ja poikien välillä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien yhteisesiintyvyys ja pysyvyys alakouluikäisillä oppilailla
Hietamäki, Sini; Puttonen, Jenni (2017)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien päällekkäistymisen eli komorbiditeetin esiintyvyyttä ja toisaalta sen pysyvyyttä alakouluikäisillä oppilailla. Käyttämämme aineisto on osa ... -
Motivaation yhteys luku- ja laskusujuvuuden kehitykseen 1.-3. luokilla
Knaappila, Emma Liina (2019)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten luku- ja laskumotivaatio ovat yhteydessä luku- ja laskusujuvuuteen ja niiden kehitykseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sukupuolen yhteyttä lukemisen ja laskemisen taitotasoon ... -
Luku- ja laskusujuvuuden vaikeuksien päällekkäistyminen
Lantta, Henna; Koistinen, Katriina (2023)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten luku- ja laskusujuvuuden vaikeudet päällekkäistyvät sekä missä määrin katkaisuraja määrittää päällekkäisyyden esiintymistä. Lisäksi selvitettiin, miten päällekkäistyminen ... -
Lukujonotaitojen yhteys laskusujuvuuteen ja riskiryhmän laskusujuvuuden kehitys peruskoulun 1—3 luokilla : seurantatutkimus
Mälkiä, Tiia; Vihreäsaari, Nea-Leena (2020)Lukujonotaidoilla tarkoitetaan sujuvaa lukujen luettelemisen taitoa ja ne ovat varhainen esitaito laskusujuvuudelle. Laskusujuvuuteen yhteydessä olevien esitaitojen tunnistaminen on tärkeää, sillä laskusujuvuus on ... -
Oppijaminäkuvan yhteys matemaattisiin taitoihin 1. luokalla
Hämäläinen, Anna-Maria; Räty, Marianna (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin oppilaan matematiikan oppijaminäkuvan yhteyttä matemaattisiin taitoihin (lukujonotaidot ja aritmeettiset taidot) ensimmäisen luokan syksyllä ja keväällä lukuvuonna 2017 - 2018. Tutkimuksessa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.