Huippuosaajia oppivassa yhteisössä : inklusiivisen koulun ristiriita
Tekijät
Päivämäärä
2016Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..
Kasvatuksen historiaan määrittyvässä tutkielmassa tarkastelen uusliberalistisen
talouspolitiikan asettumista suomalaiseen koulutuskeskusteluun ja
koulutuksen kenttää muokanneisiin poliittisiin ratkaisuihin 1990-luvun
lamavuosista nykypäivään. Kehityksen myötä kansan kaikkinaisesta
kilpailukyvystä on tullut kyseenalaistamaton osa poliittista retoriikka ja
tavoitteenasettelua.
Aineistona käytän tutkimuskirjallisuuden näkökulmiin peilaamiani
opetussuunnitelmatekstejä sekä muita aiheeseen liittyviä koulutuspoliittisia
julkilausumia. Menetelmänä hyödynnän historiantutkimukselle ominaista
lähdekriittistä tutkimusmetodia. Tutkielma on siten olemassa olevan tiedon
kriittistä arviointia.
Keskeinen väittämäni on, että uusliberalistisen kilpailuaatteen ja toisaalta 1990-
luvun alussa kansainvälisin sopimuksin koulutukseen omaksutun, tasa-arvoa
tähdentävän inkluusioaatteen välillä ilmenee ristiriita. Tämä koulutuksen ja
kasvatuksen arvoihin siivilöityvä paradoksi olisi myös yhteiskunnallisesti
tietoisen, kriittisen kasvattajan omaksuttava.
Poliittisia linjauksia yhteenkuuluvuuteen vaikuttavien perustavien sosiaalisten
ja taloudellisten resurssierojen lieventämiseen ei ole tehty, jolloin koulun
inkluusion henki määrittyy erityisesti muodolliseen tasa-arvoon. Didaktisesti
tuodaan esille yksilöllisiin mielenkiintoihin ja vahvuuksiin, ei niinkään
sivistyksellisiin ihanteisiin pohjaava käsitys opetuksesta. Kaikille yhteiseksi
tarkoitetussa koulussa kouluviihtyvyys on matalaa ja kiusaaminen, eli
poissulkeminen ja toiseksi tekeminen antiteesinä yhteisyydelle ja samuuden
kokemiselle on jatkuva ongelma.
Inkluusio vaatii laajan yhteisen näkemyksen yhteisön kehittämisestä ja
moraalisen toimijuuden vahvistamisesta. Kyky ja uskallus arvoarvostelmiin
sekä yhteiseen tavoitteenasetteluun ja eläminen oikeiksi punnittujen arvojen
mukaisesti lienee yhteisöjen ja yhteiskuntien globaali elinehto.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kasvatus ja koulutus kilpailuyhteiskunnassa
Ikonen, Minna (2013)Tutkimukseni asettuu osaksi kasvatuksen suuntaa pohtivan kriittisen pedagogiikan tutkimusperinnettä. Uusliberalististen vaikutteiden ja globaalin markkinatalouden myötä Suomi on orientoitunut yhä selvemmin kilpailuyhteiskunnaksi ... -
"Matka kohti inkluusiota" : inklusiivisen koulun kehittämistä edistävät ja estävät piirteet suomalaisessa koulutusjärjestelmässä oppilaiden haastatteluiden perusteella
Kaunisvaara, Vilma; Pikkuvirta, Alli (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, mitä Boothin ja Ainscowin (2005) inklusiivisen kehittämismallin mukaisia piirteitä tutkimukseen osallistuvien oppilaiden kouluista voidaan tunnistaa sekä mitä ajatuksia oppilailla ... -
Opettajien käsityksiä koulun inklusiivisen toimintakulttuurin kehittämisestä
Pitkänen, Katri (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata opettajien käsityksiä koulun inklusiivisen toimintakulttuurin kehittämisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Käsitteenä inkluusio on hyvin moniulotteinen, mikä luo myös ... -
Yhteiskunnan hyväksi jäseneksi : diskurssianalyyttinen tutkimus opettajapuheesta, inkluusion lähtökohdista ja kriittisestä tietokäsityksestä
Harikkala, Marja; Tapio, Pauliina (2012)Tässä tutkimuksessa on tutkittu opettajapuhetta kriittisen diskurssianalyysin keinoin kriittisestä tietokäsityksestä lähtien. Aineisto on kerätty teemahaastatteluina viideltä opettajalta sekä ryhmähaastatteluna seitsemältä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.