Perheenjäsenensä kouluiässä menettäneiden oppilaiden kokemuksia koulun merkityksestä ja tuesta
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia kokemuksia oppilaalla on koulun
merkityksestä ja tuesta menetettyään perheenjäsenen. Lisäksi tutkimuksessa
selvitetään, miten sureva oppilas kannattaisi kohdata koulussa.
Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus. Lähestymistapa oli
fenomenologinen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu
aikaisemmista tutkimuksista ja aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta.
Tutkimukseen osallistui yli 18-vuotiaita ihmisiä, jotka ovat menettäneet
perheenjäsenensä kouluiässä. Otanta menetelmänä käytin lumipallonotantaa.
Aineiston keruumenetelmä oli teemahaastattelu. Yksi haastattelu toteutettiin
etänä ja neljää haastateltiin lähihaastatteluna.
Tutkimustulosten mukaan perheenjäsenen menettäneellä oppilaalla on
monenlaisia pelkoja tulla kouluun. Myös kokemus opettajien kohtaamisesta
vaihteli sensitiivisestä kohtaamisesta siihen, että ei kohdattu lainkaan.
Tutkimuksen mukaan kukaan oppilaista ei saanut oppilashuollon tukea. Kaikilla
sitä ei ollut silloin edes saatavilla. Perheenjäsenen menettäneet oppilaat
haluaisivat, että luokkatovereille ilmoitettaisiin menetyksestä. He myös toivovat
opettajalta sensitiivistä kohtaamista surussa.
Tämän tutkimuksen tuloksia voivat opettajat hyödyntää tilanteissa, joissa
oppilas on menettänyt läheisen ihmisen. Myös opettajien koulutuksessa voidaan
opiskelijoita valmentaa kohtaamaan sureva oppilas käyttäen hyödyksi
tutkimustuloksia.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Erityisen ja tehostetun tuen oppilaiden kokemuksia kouluhyvinvoinnista sekä koulun merkityksestä heidän elämässään
Ärling, Karri (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erityisen ja tehostetun tuen oppilaiden kokemuksia kouluhyvinvoinnista sekä kuinka opettajat voivat auttaa oppilaita kouluhyvinvoinnin osalta. Kouluhyvinvoinnin pohjana käytettiin ... -
”Eriyttäminen lisää liikunnan iloa, osallisuutta ja osallistumista, onnistumisen elämyksiä ja myös fyysistä aktiivisuutta” : liikuntaa opettaneiden kokemuksia eriyttämisen merkityksestä 7–9.lk oppilaiden osallistumiseen liikuntatunneilla
Joutsen, Laura; Vartianen, Pia (2023)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin liikuntaa opettaneiden kokemuksia siitä mikä merkitys eriyttämisellä koettiin olevan yläasteikäisten oppilaiden osallistumiseen ja osallisuuteen koulun liikuntatunneilla. Tutkimuksen ... -
"Äiti, minulla on isiä ikävä" : lapsen suru vanhemman näkökulmasta
Lastunen, Kati (2019)Tutkimukseni tavoitteena on selvittää lapsen surua ja sen käsittelyä vanhempien näkökulmasta. Tarkoituksena on tarkastella miten alle 12-vuotiaiden lasten suru näyttäytyy eri ikävaiheissa ja miten lasta pystyisi tukemaan ... -
ADHD-oireisten oppilaiden kokemukset koulun käyttäytymisodotusten selkeydestä, käyttäytymisen harjoittelusta ja käyttäytymisestä saadusta palautteesta
Annala, Sanna-Leena (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroavatko ADHD-oireisten oppilaiden kokemukset koulun käyttäytymisodotusten selkeydestä, käyttäytymisen harjoittelusta ja käyttäytymisestä saadusta palautteesta muiden oppilaiden ... -
Peruskoulun oppilaiden käsityksiä ja kokemuksia kodin ja koulun yhteistyöstä
Kröger, Karoliina (2017)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää peruskoulun oppilaiden käsityksiä ja kokemuksia kodin ja koulun yhteistyöstä. Tutkimuksessa tutkitaan, onko oppilailla minkäänlaisia käsityksiä ja kokemuksia heidän vanhempiensa ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.