Traumatisoituneen ihmisen haastatteleminen : "Mä olen kuitenkin toimittaja enkä terapeutti"
Psykologinen trauma on yleistä, ja toimittaja joutuu kohtaamaan traumatisoituneita haastateltavia. Journalismin tutkimuksen kentällä haastattelemista on tutkittu suhteellisen vähän, vaikka haastatteleminen on toimittajan eniten käyttämä tiedonhankintamenetelmä. Traumatisoituneen haastattelemista ei ole journalismin tutkimuksen kentällä tutkittu juuri lainkaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä teoreettista ymmärrystä toimittajien kompetensseista traumatisoituneen ihmisen haastattelemisessa. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten aloittelevat toimittajat voisivat oppia haastattelemaan traumatisoitunutta.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineistonkeruussa käytettiin puolistrukturoituja teemahaastatteluita. Aineisto kerättiin haastattelemalla kolmea kokenutta toimittajaa, jotka ovat ansiokkaasti haastatelleet traumatisoituneita ihmisiä. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla ja käyttämällä teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tulosten mukaan traumatisoitunutta ihmistä kohdatessa luottamus on kaikki kaikessa. Luottamukseen pyritään olemalla avoin ja empaattinen sekä huomioimalla toimittajan rooli ja asettamalla rajat. Haastatellessa traumatisoitunutta toimittajan tulee huomioida kysymysten oikeaoppinen muotoilu ja tiedon faktuaalisuus. Tulosten mukaan kokeneet toimittajat ovat uransa alkuvaiheilla saaneet liian vähän opastusta traumatisoituneen haastattelemiseen. Aloittelevat toimittajat hyötyisivät kokemuksen kerryttämisestä, huolehtimisen kulttuurista sekä koulutuksista niin työpaikoilla kuin korkeakoulutasolla.
Tulosten perusteella voidaan vetää johtopäätös, että traumatisoituneen haastateltavan kohtaamiseen liittyy ristiriitaisuuksia. Toimittajan tulee huomioida trauma hienovaraisesti, mutta silti kyetä tuottamaan journalistisesti laadukasta tietoa. Ristiriitaisuutta lisää myös se, että toimittajan odotetaan kohtaavan traumatisoitunut oikeaoppisesti järkyttämättä haastateltavaa, mutta silti toimittaja on melko yksin omien tunteidensa kanssa. Kohtaamisen kompetenssit ja työhön liittyvät kompetenssit ovat siis ristiriidassa keskenään.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Tytsy tekee työkseen meikkivideoita Tiktokkiin" : millaista vihapuhetta kohdistui Iltalehden toimittaja Ida Erämaahan?
Niskanen, Iida (2024)Kesällä 2023 Iltalehden toimittaja Ida Erämaa joutui vihapuheen kohteeksi. Toimittajiin kohdistuu usein vihapuhetta heidän julkisen työnsä takia (Löfgren Nilsson & Örnebring 2016). Tässä tutkimuksessa vihapuheesta käytetään ... -
Haastattelujen automaattinen litterointi uutistyössä ja haastateltavan oikeudet
Pulli, Minna (2020)Tässä tutkielmassa selvitetään, kuinka laajasti automaattisia litterointiohjelmia on otettu käyttöön uutistoimituksissa Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi tarkoituksena on muun muassa selvittää, voivatko haastateltavan oikeudet ... -
360°-sisältöjen keskiössä : miten suomalaisissa mediataloissa suhtaudutaan 360°-sisältöihin?
Valtonen, Oskari (2019)Selvitän tässä tutkielmassa, miten suomalaisissa mediataloissa suhtaudutaan 360°-sisältöihin (2018). Päätarkoituksenani on ymmärtää ilmiötä ja sen ilmenemistä mediaorganisaatioissa. Selvitän samalla, miltä journalististen ... -
Valta ja vapaus journalistin työssä
Nygård, Nina (2019)Journalismin murros on ollut puheenaiheena jo vuosia. Mediatalojen taloudellinen tilanne on kiristynyt teknologian kehityksen myötä, mikä väistämättä vaikuttaa alalla olevien työnkuvaan. Kirjallisuuskatsaukseni tarkoitus ... -
"Kyllä mä niinku aika housut kintuissa olisin jos jotain tulisi” : suomalaisten journalistien kokemuksia toimitustyön tietoturvasta
Markkanen, Petri (2022)Miten tietoturva näkyy toimittajan arkityössä, entä millaisia tietoturvaan liittyviä uhkia toimittajat kokevat työssään? Tässä maisterintutkielmassa paneudutaan journalismin ja tietoturvan monimutkaiseen suhteeseen ...