Valta ja vapaus journalistin työssä
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Journalismin murros on ollut puheenaiheena jo vuosia. Mediatalojen taloudellinen tilanne on kiristynyt teknologian kehityksen myötä, mikä väistämättä vaikuttaa alalla olevien työnkuvaan.
Kirjallisuuskatsaukseni tarkoitus on tutkia, mitä toimittajan vallasta ja vapaudesta on tutkittu aiemmin. Kartoitan tieteellisten tutkimusten ja artikkeleiden avulla, mikä on tilanne journalismin alalla. Kuvailevan kirjallisuuskatsaukseni tutkimuskysymykseni ovat: Onko toimittajalla vapaus kirjoittaa, mistä hän itse haluaa? Onko toimittajalla valta valita oma näkökulmansa juttuun? Miten toimittaja voi käyttää valtaa?
Keskeisiä käsitteitä ovat journalismi, vapaus, valta ja totuudenmukaisuus. Kirjallisuuskatsauksessani kartoitettavat tutkimukset ja artikkelit ovat vuosilta 2009–2019, joista neljä päälähdettä vuosilta 2013–2016.
Muodostin aineiston pohjalta kaksi pääteemaa: valta ja vapaus. Näiden kahden pohjalta kartoitin aiheita yksityiskohtaisemmin ja sain alateemoja tutkielmaani.
Tutkielma osoittaa, että osalla journalisteista on mahdollista käyttää valtaa ja kirjoittaa omista juttuideoistaan. Osa journalisteista kokee tilanteen täysin päinvastaisesti. He kokevat, että kiristyneiden aikataulujen takia aikaa ei ole omille ideoille. Myös lisääntyneet juttuformaatit vähentävät journalistin mahdollisuuksia ideoida omia juttujaan.
Kirjallisuuskatsauksessani kartoitan myös tapoja, joilla journalistilla on mahdollisuus käyttää valtaa ja vapautta omiin juttuihinsa, vaikka hän ei saisikaan valita itse jutun aihetta. Journalisti voi valitsemillaan sanoilla ja käsitteillä vaikuttaa jutun tekemiseen. Myös valitsemalla lähteet ja haastateltavat hän voi käyttää vapauttaan.
Journalismin ala jatkaa muutostaan, niin kuin useammat muutkin alat, teknologian kehityksen myötä. Sain lisävahvistusta, että pysyäkseen mukana työelämässä kiihtyvässä vauhdissa muuttuvassa maailmassa on päivitettävä tietojaan ja taitojaan säännöllisesti.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4614]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vuorovaikutuksen jännitteet toimittajan työssä : sovittelujournalismin herättämiä näkökulmia
Gerlander, Maija; Hautakangas, Mikko; Ahva, Laura (Prologos ry, 2018)Vuorovaikutus on läsnä toimittajien työssä monella tavalla. Suhde yleisöön on keskeinen toimittajan työtä määrittävä motivaatio ja työn kohde, ja suuri osa tiedonhankinnasta tapahtuu vuorovaikutuksessa lähteiden kanssa. ... -
360°-sisältöjen keskiössä : miten suomalaisissa mediataloissa suhtaudutaan 360°-sisältöihin?
Valtonen, Oskari (2019)Selvitän tässä tutkielmassa, miten suomalaisissa mediataloissa suhtaudutaan 360°-sisältöihin (2018). Päätarkoituksenani on ymmärtää ilmiötä ja sen ilmenemistä mediaorganisaatioissa. Selvitän samalla, miltä journalististen ... -
Traumatisoituneen ihmisen haastatteleminen : "Mä olen kuitenkin toimittaja enkä terapeutti"
Järvinen, Katariina (2022)Psykologinen trauma on yleistä, ja toimittaja joutuu kohtaamaan traumatisoituneita haastateltavia. Journalismin tutkimuksen kentällä haastattelemista on tutkittu suhteellisen vähän, vaikka haastatteleminen on toimittajan ... -
Uutinen syntyy uudelleen : uutinen ja uutisjournalismi monimediaisessa toimintaympäristössä - tapauksena Yleisradion alueelliset uutiset
Hytönen, Timo (Jyväskylän yliopisto, 2013) -
“I love learning new things” : An institutional logics perspective on learning in professional journalism
Koivula, Minna; Saari, Tiina; Villi, Mikko (SAGE Publications, 2023)In contemporary working life, journalists are often faced with the pressures of an increasingly precarious field where employment is less stable and more contractual than in previous years. Consequently, learning as a skill ...