Alle kolmevuotiaiden lasten siirtymien pedagogiset mahdollisuudet varhaiskasvatuksen opettajien kokemana
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella alle kolmevuotiaiden lasten siirtymien pedagogisia mahdollisuuksia varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia alle kolmevuotiaiden lasten siirtymistä varhaiskasvatuksessa. Tavoitteena oli löytää vastauksia siihen, kuinka paljon siirtymille annetaan pedagogista arvoa ajatellen laadukasta varhaiskasvatusta. Tutkimuksessa etsittiin myös vastauksia siihen, kuinka paljon aikaa varhaiskasvatuksen opettajat käyttävät siirtymien pedagogiseen suunnitteluun, kuinka paljon he arvostavat siirtymiä pedagogisesta näkökulmasta ja miten he huomioivat lasten tarpeet siirtymissä suunnitellusti.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Analyysimenetelmänä toimi sisällönanalyysi, jonka kautta aineistosta luotiin teoreettinen kokonaisuus. Tutkimusaineisto kerättiin tammikuussa 2022 Webropol kyselyohjelman kautta. Kysely jaettiin varhaiskasvatuksen opettajina yli puoli vuotta työskennelleille.
Varhaiskasvatuksen opettajien vastauksista kuvastuu siirtymien arvostaminen ja niiden arvon hyödyntäminen varhaiskasvatuksen toteutuksessa. Siirtymien suunnittelu varhaiskasvatuksen opettajan omalla SAK-ajalla (suunnittelu, arviointi ja kehittäminen) tai yhdessä tiimin suunnitteluajalla tuotti siirtymiin rauhallisuutta ja lasten yksilöllistä kohtaamista, lapsen kiinnostuksen kohteet huomioiden. Siirtymiä ei kuitenkaan ollut aina mahdollista toteuttaa suunnitellusti ja varsinkin kokeneiden varhaiskasvatuksen opettajien näkökulmasta siirtymät saatettiin suunnitella itse tilanteessa, itse hetkessä tapahtuen.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia pedagogisesta suunnittelusta alle 3-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmissä
Jokela, Tessa (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia pedagogisesta suunnittelusta alle 3-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmissä. Tutkimuksella on haluttu tehdä näkyväksi sitä, miten ja ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä vaihtuvan henkilöstön merkityksestä varhaiskasvatuksen pedagogiikalle
Eskelinen, Tiia (2023)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitä näkemyksiä varhaiskasvatuksen opettajilla on vaihtuvan henkilöstön merkityksestä varhaiskasvatuksen pedagogiikalle. Vaihtuvalla henkilöstöllä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa ... -
"Lapseni kertoi, että tuntuu hyvältä olla juuri sellainen lapsi, kun on" : 5-7-vuotiaiden lasten huoltajien ja varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä lasten itsetunnon vahvistamisesta
Tyynelä, Annika; Mäkinen, Minna (2021)Laadullinen tutkimuksemme kertoo 5–7-vuotiaiden lasten huoltajien ja varhaiskasvatuksen opettajien käsityksistä lasten itsetunnon vahvistamisesta. Tarkastelimme huoltajien ja varhaiskasvatuksen opettajien käsitysten eroja ... -
"Lähtökohta on se, että kaikki osallistuu kaikkeen ja me aikuiset mahdollistetaan se osallistuminen" : varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia erityistä tukea saavien lasten osallistumisen toteutumisesta
Markkinen, Karoliina; Kuusela, Millariina (2022)Kandidaatintutkielmamme tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia erityistä tukea saavien lasten osallistumisen toteutumisesta ja tukemisesta. Halusimme selvittää, millaiset asiat mahdollistavat ... -
Esiopetuksen opettajien ja lasten kokemuksia varhaiskasvatuspäivän aikaisten siirtymien sujumisesta
Koskela, Sonja; Lehto, Lumi (1971)Tässä tutkimuksessa tutkimme suomalaisten esiopetuksen opettajien sekä -oppilaiden kokemuksia varhaiskasvatuspäivän aikaisiin siirtymiin liittyen, sekä esiopetuksen opettajien hyödyntämiä pedagogisia ratkaisuja ja apukeinoja ...