Marketing the Arctic : discourses of Finnish Lapland in a Swiss travel catalogue
Tekijät
Päivämäärä
2021Maailmantaloudessa kasvavana ja merkittävänä toimialana nähtävä matkailuala on kokenut kovia 2020-luvun alkupuolella. Globaali koronapandemia on haitannut merkittävästi niin suurien lentoyhtiöiden kuin pienempien matkatoimistojen toimintaa kireiden matkailurajoitusten myötä. Samoin myös Suomen Lapin turismisektori on saanut tuntea pandemian vaikutukset, sillä matkailurajoitusten takia viisi vuotta kestänyt positiivinen liikevaihdon kehitys Lapin matkailusektorilla katkesi. Sekä pandemian aikana että sen jälkeen markkinoinnilla on suuri rooli Lapin matkailun kannattavuuden ja jatkuvuuden kannalta. Tästä syystä tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella, millaisten diskurssien avulla Suomen Lappia markkinoidaan ranskankielisille sveitsiläisille turisteille. Tutkimusmateriaalina toimii sveitsiläisen Kontiki Voyages -yrityksen ranskankielinen talvimatkailukatalogi, jossa markkinoidaan matkoja Sveitsistä Pohjois-Eurooppaan talvikaudelle 2020–2021.
Tutkin markkinointiteksteistä koostuvaa aineistoani kriittisen diskurssintutkimuksen teoreettisen ja metodologisen viitekehyksen näkökulmasta, nojaten samalla sosiaalisen konstruktivismin käsitykseen todellisuuden rakentumisesta vuorovaikutuksessa. Hyödynnän analyysissäni myös diskurssin, genren ja rihmastollisuuden käsitteitä. Fairclough’n (1992) jaottelun mukaisesti analysoin aineistossa esiintyvien diskurssien ilmentymistä kolmella eri tasolla: kielellisellä, diskursiivisella sekä sosiaalisella tasolla.
Aineistosta nousi esiin kolme keskeistä diskurssia, jotka ovat hyvinvointidiskurssi, kokemusdiskurssi ja ainutlaatuisuuden diskurssi. Jokainen diskurssi rakentuu aineistossa tukeutuen tiettyihin kielellisen ja diskursiivisen tason valintoihin. Hyvinvointidiskurssin keskeisiä piirteitä ovat turistin yksilöllisyyden korostaminen, narratiivit ja arjesta irtautumisen korostaminen, kun taas kokemusdiskurssissa korostuvat turistin kannustaminen, vertailumuodot sekä arktiselle alueelle tyypilliset aktiviteetit. Ainutlaatuisuuden diskurssi puolestaan keskittyy rakentamaan Suomen Lapista uniikkia mielikuvaa tukeutuen materiaaliseen ja aineettomaan saamelaiseen kulttuuriin sekä villiin ja kaukaiseen Lapin elinympäristöön. Tässä diskurssissa esiin nousevat muun muassa paikallisten kielien hyödyntäminen ja metaforat.
Kokonaisuutena Kontiki Voyages -matkatoimiston talvimatkailukatalogi näyttäytyy useiden turismisektorin trendien ja muutosprosessien risteymänä. Muun muassa niin sanottu ”global to local” -ilmiö, luonto- ja hyvinvointimatkailu sekä kustomoidut palvelut nousevat esiin katalogista. Näiden lisäksi katalogista heijastuu myös joitain turismisektorin yleisiä ja pitkäaikaisia ongelmia, kuten turismin ja eri elinkeinojen väliset jännitteet sekä kulttuurin ja ympäristön kaupallistaminen voittoa tuottaviksi palveluiksi.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
The relationships between happiness, wellness tourist motivation, and tourism destination among Finnish wellness travellers : insights from the world’s “happiest nation”
Saari, Susanna; Grénman, M.; Varhelahti, M. (Taylor & Francis, 2023)This paper examines the relationships between happiness, wellness tourist motivation, and tourism destinations among Finnish wellness travellers during crises, “the happiest country in the world”. Qualitative and quantitative ... -
The nature of Lapland as a touristic product : an analysis of nature discourses through figurative language
Saarela, Anniina (2023)Matkailuun keskittyvät tekstit, kuten matkailulehdet, matkaoppaat ja esitteet, osaltaan rakentavat matkailukohteiden identiteettiä eli kohdekuvaa. Kohdekuvat vaikuttavat matkailijoiden matkustuspäätöksiin. Vuodesta toiseen ... -
The representation of Sámi people on Finnish and Norwegian tourism websites in English
Lindholm, Maiju (2014)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia representaatioita saamelaisista rakennetaan norjalaisessa sekä suomalaisessa matkailumarkkinoinnissa englanniksi. Aineistona oli yksi kunkin maan virallisen matkailumar ... -
Local culture in the context of international tourism : Japanese tourists' perceptions of the culture of Saariselkä and the views of Japanese travel agents
Aoyagi, Takumi (2012)In tourism, cultures are often used as resources to attract tourists. This is because tourism is generated by difference. So that the culture of a tourist destination can be consumed by tourists the culture needs to go ... -
The Comparison of Strategies of Destination Marketing Organizations (DMO’s) and User-Generated Content (UGC) on Instagram
Kop, Aysegul Eda; Niininen, Outi; Marques, Lenia; Lee, Jay; D’Souza, Clare (Mediterranean Tourism Foundation, 2024)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.