Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan käytännön kentällä työskennelleiden tai harjoittelussa olleiden lääkäriopiskelijoiden käsityksiä sosiaalityön asiantuntijuudesta ja yhteistyöstä sosiaalityöntekijän kanssa perusterveydenhuollon osastotyön kontekstissa. Tutkielma on fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen pohjautuva laadullinen tutkimus. Aineisto on kerätty eläytymismenetelmän avulla ja aineisto koostuu 28 kuvauksesta. Lääkäriopiskelijoiden käsityksiä on selvitetty kuvitteellisen potilastapauksen ja kahden kehyskertomuksen variaatiolla, jossa toisessa moniammatillisen tiimin vetovastuussa on lääkäri ja toisessa sosiaalityöntekijä. Tutkielman analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja analysoitu kehyskertomusten variaation vaikutusta.
Lääkäriopiskelijat käsittivät sosiaalityön asiantuntijuuden perusterveydenhuollon osastotyön kontekstissa terveyssosiaalityön substanssiosaamisen ja tehtäväalueiden kautta. Asiantuntijuus näyttäytyi asumisen tuke
misena, taloudellisen tilanteen selvittämisenä ja tukemisena, yhteistyönä verkostojen ja omaisten kanssa, sosiaalisena arviointina ja sosiaalisena toimintakyvyn tukemisena sekä palveluiden järjestämisenä ja potilaan tilanteen koordinointina. Nämä tehtäväalueet linkittyivät yhteen ja kokonaisuudessaan sosiaalityön asiantuntijuus muotoutui tehtäväalueiden mukaisesti kokonaisvaltaisena potilaan tilanteen kartoittamisena, koordinoimisena ja tukemisena. Tehtäväalueista korostui eniten asumisen tukeminen ja taloudellisen tilanteen selvittäminen ja tukeminen. Tehtäväalueet käsitettiin pääpiirteissään realistisina.
Yhteistyö sosiaalityöntekijän kanssa käsitettiin monin eri tavoin. Yhteistyön muotoja olivat eriytynyt ja toimimaton yhteistyö, vuorovaikutuksellisen ja toimiva yhteistyö ja sosiaalityön ja lääkärin asiantuntijuuksien asemoituminen toisiinsa nähden. Yhteistyön sujumisen esteenä korostuivat organisatoriset ja hallinnolliset asiat. Vuorovaikutuksellisessa ja toimivassa yhteistyössä korostui potilaan kokonaistilanteen selvittäminen asiakaslähtöisesti moniammatillista yhteistyötä hyödyntäen. Eniten korostui se, että potilaan sosiaalinen tilanne jarruttaa kotiuttamisprosessia, jolloin korostuu sosiaalityöntekijän ja lääkärin asiantuntijuuksien erot. Sosiaalityöntekijän vetovastuuta moniammatillisessa tiimissä ei kyseenalaistettu. Sosiaalityön asiantuntijuutta arvostettiin ja se nähtiin tarpeellisena potilaan tilanteen ja lääkärin työn sujumisen kannalta. Tulosten kautta voidaan rikkoa ennakkokäsityksiä ja kehittää yhteistyötä, huomioiden organisatoriset ja hallinnolliset lähtökohdat yhteistyön sujumisen mahdollistajana.
...
