"Hei ope, voidaanhan taas tänään soittaa yhdessä?" : yhteismusisoinnin merkityksiä peruskoulun musiikintunneilla
Tutkin tässä kandidaatintutkielmassani yhteismusisoinnin merkitystä koulun musiikintuntien sisältönä sekä
oppilaiden omia kokemuksia yhteismusisoinnista musiikintunneilla. Yhteismusisoinnin merkitykset avautuvat tarkemmin tarkastelemalla juuri oppilaiden kokemuksia yhteismusisoinnista. Olen kiinnostunut myös
yhteismusisointikokemuksista, jotka eivät ole olleet niin onnistuneita tai mieleenpainuvia. Tutkin tekijöitä, jotka
vaikuttavat yhteismusisoinnin kokemisen taustalla.
Valitsin tämän aiheen, sillä yhteismusisointi on nykyisin hyvin keskeinen musiikintuntien sisältö, jolloin sen
tärkeyden ja vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää. Tulevana musiikinopettajana kerään samalla tietopankkia
mahdollisimman sujuvaan ja kaikkien osallisten kannalta kasvattavaan yhteismusisoinnin ohjaukseen. Oppilaiden
kokemusten tutkimisen kautta voi saada myös tietoa siitä, mikä opetuksessa toimii ja mikä ei. Haluaisin
tulevaisuuden työssäni musiikinopettajana toteuttaa yhteismusisointia niin, että jokainen oppilas voisi kokea
olevansa tärkeä osa yhteismusisoinnin rakentumista.
Tutkin aihetta kirjallisuuskatsauksena aiempaan tutkimukseen viitaten. Tarkoituksenani on tuoda kirjallisuuden
pohjalta esiin eri näkökulmia aiheesta ja näin löytää yleisiä merkityksiä yhteismusisointiin liittyen. Lopultahan
yhteismusisoinnin erilaisia merkityksiä on niin paljon kuin on ihmisiäkin, mutta tarkoituksenani on löytää
yleisimpiä merkityksiä ja tuoda niitä yhteen. Jaan myös omia näkökulmiani aiheeseen liittyen, kirjallisuuden
pohjalta.
Yhteismusisointi on monipuolinen tapahtuma, jossa ollaan oppimisen ja tekemisen lisäksi vuorovaikutuksessa
ihmisten kanssa. Luonnollisesti vuorovaikutus ja toiminta voivat tuoda oppimisen kokemukseen ilon lisäksi
haasteita. Erityisen tärkeitä yhteismusisointiin vaikuttavia asioita ovat yhteisöllinen ilmapiiri - johon myös opettaja
voi vaikuttaa, opettajan rooli luokassa, palautteen antaminen, oppilaita tukevat työskentelytavat sekä oppilaan musiikillinen maailmankuva ja yksilöllinen kokemus.
Jatkossa aihetta voisi tutkia vielä laajemminkin esimerkiksi yhteismusisoinnin työskentelytapojen kautta: Mitkä
tavat ovat toimivimpia, ja mikä määränpää yhteismusisoinnilla pitäisi olla? Saisiko yhteismusisoinnista vielä merkityksellisemmän oppimiselämyksen esimerkiksi koko koulun yhdessä rakentaman ja harjoitteleman
musikaaliesityksen kautta? Luultavasti jatkan aiheen parissa vielä pro gradu -tutkielmaani.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Oppimisen jaettu voimavara : ryhmän vaikutus oppimiseen musiikintunnilla
Puhakka, Asko (2021)Tässä tutkimustietoon paneutuvassa kirjallisuuskatsauksessa tutkin, millaisia vaikutuksia ryhmällä on oppimiseen erityisesti musiikintunnilla sekä mitkä ovat toimivan ryhmän edellytykset? Pohdin muun muassa, millaisista ... -
Miksaamisen pedagogiikka peruskoulun ja lukion musiikinopetuksessa
Harju, Lari (2024)Tämä kandidaatintutkielma kokoaa tutkimuksia musiikkiteknologian ja luovan tuottamisen pedagogiikan saralta ja tekee niistä johtopäätöksiä miksaamisen opettamisen mahdollisuuksiin, joilla myös pyritään vastaamaan voimassa ... -
Sovelletun kuvatuen käytön mahdollisuudet alakoulun inkluusioluokan musiikintunneilla
Hansson, Julia (2021)Tämä pro gradu -tutkimus käsittelee kuvatuen käyttöä alakoulun inkluusioluokan musiikintunneilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla ja missä määrin kuvatukea on mahdollista hyödyntää musiikinopetukse ... -
Opettajan vuorovaikutustaidot osana mielekästä musiikin oppimista peruskoulun vuosiluokilla 1-6
Hakkarainen, Jyri (2021)Kandidaatintutkielmassani tarkastelen opettajan vuorovaikutustaitojen sekä arvioinnin merkitystä oppilaiden motivaatioon koskien musiikin oppimista. Perinteisen, sanallisen vuorovaikutuksen lisäksi vuorovaikutukseen ... -
Yhteismusisointi vuorovaikutustapoja kehittämässä : jammailua koulussa ja firman palaverissa.
Hämäläinen, Matias (2020)Tämä kandidaatintutkielma on kartoittava tutkimus, jossa pohdin ja selvitän yhteismusisointitilanteiden myötä avautuvia mahdollisuuksia tuoda tarkastelun alaiseksi ihmistenvälisiä vuorovaikutustapoja, sekä mahdollisia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.