Ovidiuksen asennoituminen naiseen elegisen Amores-runoteoksen 1. ja 3. kirjan runoissa

Abstract

Suvultaan ylhäisimpien roomalaisnaisten asema yhteiskunnassa ja politiikassa ei koskaan ollut vailla merkitystä, sillä heidän vanhempiensa järjestämät avioliitot lujittivat suursukujen voimakkaita liittoja. Tämä ylhäisö oli kolmannella ja toisella vuosisadalla eaa. ollut Rooman politiikan ja julkisen elämän varsinaisena pohjana. Tasavallan viimeisinä 50 vuotena naisen asema Rooman yhteiskunnassa oli jo muuttunut uudenlaiseksi: politiikassa nainen toimi kulisseissa ja harrastukset ulottuivat kodin ulkopuolelle. Tämä tutkielma keskittyy Ovidiuksen (43 eaa. - 17/18 jaa.) suhtautumiseen naiseen elegisen Amores-teoksen 1. ja 3. kirjan runojen valossa sekä ajallisessa että paikallisessa kontekstissaan. Johdannon katsaus alkaen Kreikasta elegian synnystä noin vuodesta 650 eaa. seuraa sen kulkua Roomaan latinankielisille kirjoittajille aina Ovidiuksen aikaan saakka. Esittelen Ovidiuksen elämänkaaren ja tuotannon. Amores-runoteoksen käsikirjoitustradition esittelyn myötä siirryn runojen sanomaan ja poimin myös tyylillisiä seikkoja varsinaisten teemojen sisällä. Esitän Ovidiuksen suhtautumisen naiseen viiden eri osa-alueen kautta: uskollisuuden, mustasukkaisuuden, naiseen kohdistuvan väkivallan, lahjojen antamisen rakastetulle ja ulkonäköseikkojen kautta. Ovidius syntyi sukupolveen, joka halusi vapautua aikaisempien sukupolvien konventioista. Se tarkoitti asenne- ja arvomaailman muutosta, ja tämä taas heijastui asennoitumisessa naiseen. Ovidiuksen edeltäjien, Propertiuksen ja Tibulluksen, suhtautumisessa naiseen on olennainen asenne-ero verrattuna Ovidiuksen suhtautumiseen, vaikka Ovidius seuraakin edeltäjiensä tyyliä monelta osin. Siinä missä Propertius ja Tibullus halusivat omistaa rakastajattarensa, ylpeillä omistamisellaan ja pitää hänet aina lähellään kuin arvokkaan esineen, Ovidius oli kykeneväinen asettumaan rakastamansa naisen asemaan ja ikään kuin katsomaan hänen silmillään. Ajassa, jossa rakastajattareen suhtauduttiin imartelevalla ihailulla, palavalla halulla sekä ylevämielisillä uhrauksilla, Ovidiuksen kiintymyksen osoittaminen, epäitsekäs ystävällisyys, ymmärtäväisyys ja huomaavaisuus olivat kokonaan uusia elementtejä. Humaaniutensa myötä Ovidius jätti taakseen antiikin sellaisena kuin me sen tunnemme ja asteli aivan uutta modernimpaa polkuaan ollen näin ikään kuin kahden maailman välissä.