Väinämöisen viitta Suomi-neidon harteilla : kanteleen sukupuolileima
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielmani lähtökohtana on kanteleensoittajien sukupuolijakautuman vinoutuminen, mikä on huomattu kanteleensoitonopettajien keskuudessa, ja joka on ollut vuosien varrella havaittavissa toistuvasti myös omassa työssäni kanteleen parissa. Käytän työni aineistona kirjallisuutta ja haastattelumateriaalia. Aiempaa tutkimustietoa aiheesta ei ole, joten lähestyn aihetta erilaisia näkökohtia kartoittaen. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen naisten musiikillista asemaa historiassa eri puolilla maailmaa ja Suomessa sekä perehdyn kanteleen historiaan sukupuolikysymysten valossa. Tässä osiossa painopisteenä on kahden kanteleensoittajana menestyneen naisen elämäntyö kanteleen parissa 1800- ja 1900- luvuilla, ja heidän vaikutuksensa muun muassa kanteleen julkisuuskuvaan ja kanteleeseen liittyviin mielikuviin. Lisäksi käyn lyhyesti läpi, minkälainen vaikutus kasvatus- ja koulutuskulttuurilla voi olla sukupuolittumisilmiöön kanteleen parissa. Lopuksi tarkastelen kanteleeseen sekä naissukupuoleen liittyviä mielikuvia ja uskomuksia. Tutkielmani haastatteluosiossa käyn läpi haastattelumateriaalista saatuja tuloksia.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Conforming to and resisting imposed identities : An autoethnography on academic motherhood
Krysa, Isabella; Kivijärvi, Marke (Emerald, 2022)Purpose This research attempts to make sense of the experiences of two academic women who become mothers. Design/methodology/approach This paper is an autoethnography. Applying the autoethnographic method allows ... -
Sukupuolinäkökulman huomioimisessa urheilijan uralla tarvitaan monitieteistä otetta
Ryba, Tatiana V.; Saarinen, Milla (Liikuntatieteellinen seura, 2023)Urheilua hallitsee yhä vanhakantainen miehisyys. Muutos vaatii tuekseen kriittistä tutkimusta. -
Sukupuolittuneet syrjivät rakenteet vaihtoehtorock-kulttuurissa
Harnett, Una (2021)Tutkimuksessa tarkastellaan 1980- ja 1990-luvun vaihtoehtorock-kulttuurissa esiintyviä sukupuolittuneita syrjiviä rakenteita. Sukupuolittunut syrjintä ilmenee tässä tapauksessa pääosin implisiittisesti, mikroaggressioiden ... -
Multiskilled in many ways : Ghanaian Female Journalists Between Job and Home
Boateng, Kodwo Jonas Anson; Lauk, Epp (Univerzita sv. Cyrila a Metoda v Trnave, 2020)In Ghana, feminisation of journalism profession has become a fact: more girls are entering journalism programmes in the Universities, and the number of women employees are growing in the newsrooms. The problem of balancing ... -
Vammaisuuden sukupuolittuneet ja sortavat diskurssit : yhteiskunnallis-diskursiivinen näkökulma vammaisuuteen
Reinikainen, Marjo-Riitta (Jyväskylän yliopisto, 2007)Väitöstyössään Marjo-Riitta Reinikainen tutkii kriittisellä otteella tavanomaista arkista puhetta vammaisuudesta. Huomion kohteena ovat vammaisuudelle ja vammaisena olemiselle teksteissä annetut merkitykset, erityisesti ...