”Mut ois se ihan kivaa sillein, et jos niitä ei ois ihan koko aikaa.” : normaalikoulun oppilaiden ajatuksia opetusharjoittelijoista sekä näiden vaihtuvuuden merkityksestä koulussa koettuun turvallisuuteen
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Suurin osa opettajankoulutukseen sisältyvistä ohjatuista opetusharjoitteluista toteutetaan yliopistojen alaisuudessa toimivissa harjoittelukouluissa, Normaalikouluissa. Jatkuvasti vaihtuvat opetusharjoittelijat kuuluvat kiinteänä osana Normaalikoulujen koulukulttuuriin. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, mitä Normaalikoulun oppilaat opetusharjoittelijoista ja näiden vaihtuvuudesta ajattelevat sekä millainen merkitys harjoittelijoiden vaihtuvuudella on oppilaiden koulussa kokemaan turvallisuuden tunteeseen.
Tutkimus on lähestymistavaltaan kvalitatiivinen. Tutkimusaineisto on kerätty puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla, joihin osallistui yhdeksän Normaalikoulun viidennen luokan oppilasta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Oppilaat näkivät opetusharjoittelijoissa sekä positiivisia että negatiivisia puolia. Osa koki opetusharjoittelijoiden tuoman vaihtelun mieluisana, kun taas osaa se häiritsi. Suhtautuminen opetusharjoittelijoihin vaihteli ja heidän seurassaan käyttäydyttiin ja toimittiin sekä positiivisemmin että negatiivisemmin kuin oman opettajan kanssa. Oppilaat kokivat koulussa olonsa turvalliseksi, eivätkä he nähneet opetusharjoittelijoiden vaihtuvuudella olevan merkitystä koettuun turvallisuuden tunteeseen.
Oppilaat näkivät harjoittelijat omaan opettajaan verrattuna keskeneräisinä, epävarmoina ja vieraina, mutta hauskoina. Oma opettaja koettiin tuttuna ja hänen ammattitaitoonsa luotettiin harjoittelijoita enemmän. Turvallisuuden kokemisessa oman opettaja pysyvyys kompensoi harjoittelijoiden vaihtuvuutta.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Jos ajattelee, että jos ei olis harjoittelijoita niin olis aika tyhjää" : normaalikoulussa opiskelevien yläkoulu- ja lukioikäisten oppilaiden kokemuksia opetusharjoittelijoista
Parviainen, Jutta (2014)Tämän pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia kokemuksia normaalikoulussa opiskelevilla yläkoululaisilla ja lukiolaisilla oli opetusharjoittelijoista ja miten opetusharjoittelijat ja heidän toimintansa ... -
Työrauhan yhteys oppilaiden kouluhyvinvointiin ja hyvinvointierot koulussa
Puustinen, Sanni (2018)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työrauhan osa-alueiden ja subjektiivisen kouluhyvinvoinnin osa-alueiden yhteyttä toisen luokan tytöllä ja pojilla, sekä vertailla tyttöjen ja poikien kokemaa kouluhyvinvointia. ... -
Vuorovaikutustaidot musiikinopetuksen voimavarana : opettajien kokemuksia vuorovaikutuksen merkityksestä musiikintunnilla
Vuori, Matleena (2018)Vuorovaikutus näkyy arkipäiväisessä elämässä jatkuvasti, mutta on myös tärkeä osa opetusta, oppimista ja opettajan ammattitaitoa. Luokkahuoneessa tapahtuvaa vuorovaikutusta on tutkittu paljon, mutta musiikin aineenopetukseen ... -
Opettajien ja oppilaiden stressi ja vuorovaikutus luokassa (TESSI)
Pakarinen, Eija; Lerkkanen, Marja-Kristiina (University of Jyväskylä, 2021)Opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus on keskeinen opetuksen laadun määrittäjä. Opettajan visuaalisen huomion kiinnittyminen säätelee vuorovaikutusta ja oppilaiden koulukokemuksia. Opettajan työhön liittyy monia ... -
"Kun siihen pystyy kuitenkin, ei oo mitään järkee olla tekemättä" : oppimisen vaikeudet pianonsoiton opiskelussa - oppilaiden kokemuksia ja opetuksen keinoja
Hasu, Johanna (University of Jyväskylä, 2017)Music is a strong element of the empirical world of the young. Playing an instrument creates meanings, and it can help to feel and deal with emotions. Music itself is a source of immense joy and motivation for young ...