Spontaania iloa ja kokonaisvaltaista ymmärtämistä : musiikin ja muiden oppiaineiden integraatiomahdollisuudet alakoulussa
Selvitän tutkielmassani, millaisia oppiainesisältöjä voi integroida musiikkiin käytännön koulutyöskentelyssä ja miten musiikin ja muiden oppiaineiden integraatio näkyy Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014). Lisäksi keskityn kuvailemaan, millaisia työskentelytapoja oppiaineintegraation toteutuminen vaatii opettajalta. Tutkin aihetta, koska olen kiinnostunut oppiaineiden yhdistämisen tuomista mahdollisuuksista jokapäiväisessä koulutyöskentelyssä. Selvitän myös, miksi oppiaineintegraation käyttö on tärkeä aihe uusien tutkimuksien valossa.
Tutkielmani on kirjallisuuskatsaus, jonka tuloksina löysin useita eri tapoja toteuttaa musiikin integraatiota alakoulussa käytännön tasolla. Musiikin oppiaineintegraatiolla on useita eri hyötyjä oppilaan motivaation, oppimisen mielekkyyden ja spontaanin ilon kokemisen kannalta. Lisäksi integraatio toistuu läpi opetussuunnitelman ja siihen on useita viittauksia musiikin sisällöissä ja laaja-alaisissa tavoitteissa. Kuitenkin integraation toteutuminen edellyttää opettajalta joustavuutta, luovuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Jatkotutkimuksen tekeminen aiheesta on tärkeää, sillä oppiaineintegraatio on saanut yhä enemmän huomiota 2014 vuonna tulleen opetussuunnitelmauudistuksen myötä. Tutkimuksen voisi toteuttaa haastattelututkimuksena, jossa selvitetään opettajan tai oppilaiden kokemuksia käytännön oppiaineintegraation toteutumisesta ja sen mielekkyydestä koulumaailmassa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Päättöarvioinnin eettiset haasteet 6. vuosiluokan musiikin oppiaineessa
Hakkarainen, Jyri (2023)Tutkimuksessani tutkin päättöarvioinnin eettisiä haasteita 6.vuosiluokan musiikin oppiaineessa. Arviointi mielletään opettajien keskuudessa melko haastavaksi ilmiöksi eivätkä nykyiset päättöarvioinnin kriteerit väljine ... -
Musiikin integrointi taito- ja taideaineisiin luokkien 1-4 opetuksessa : "ei mahdollisuus, vaan arkipäivää"
Lindén, Sonja (2015)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää musiikin merkitystä ja käyttötapoja taito- ja taideaineiden opetuksessa peruskoulun luokilla 1–4. Lisäksi tehtävänä on kartoittaa minkälainen merkitys opettajankoulutuksella, ... -
Ajatuksia peruskoulun musiikinopetuksesta sekä musiikin harrastamisesta 7. luokkalaisten oppilaiden näkökulmasta
Mäkelä, Artturi (2017)Tässä tutkimuksessa otin selvää peruskoulun 7. vuosiluokan oppilaiden ajatuksista peruskoulun musiikinopetukseen sekä musiikin harrastamiseen liittyen. Tulevana musiikkikasvattajana olen kiinnostunut lasten ja nuorten ... -
Musiikin historian opettaminen Hyvinkään peruskoulujen alaluokilla
Mönkkönen, Konsta (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ja millä menetelmillä musiikinhistoriaa opetetaan peruskoulun alaluokilla. Tutkimuksessani hain vastausta kahteen kysymykseen: (i) Millaista on länsimaisen taidemusiikin ... -
Laaja-alaisen osaamisen teemat musiikin ja matematiikan opetuksessa – tutkimus opettajien käsityksistä ja käytänteistä.
Ruokonen, Pinja (2022)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä ja käytänteitä peruskoulun opettajilla on laaja-alaisen osaamisen teemoista mu-siikin ja matematiikan opetuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.