Musiikin integrointi taito- ja taideaineisiin luokkien 1-4 opetuksessa : "ei mahdollisuus, vaan arkipäivää"
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää musiikin merkitystä ja käyttötapoja taito- ja taideaineiden opetuksessa peruskoulun luokilla 1–4. Lisäksi tehtävänä on kartoittaa minkälainen merkitys opettajankoulutuksella, työpaikan kannustuksella ja puitteilla sekä opettajan omalla kiinnostuksella on musiikin integrointimahdollisuuksiin.
Työssäni käytän kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Työ koostuu teoria- ja empiirisestä tutkimusosuudesta. Teoriaosuudessa avaan integroinnin käsitettä, kerron musiikin integroinnista osana taito- ja taideaineiden opetusta, vertaan integrointia eri opetussuunnitelmien osalta ja esittelen tutkimukseeni liittyviä aikaisempia tutkimuksia. Aineistonkeruumenetelmänä käytän lomakekyselyä, jonka lähetin harkinnanvaraisella otannalla valituille 37:lle Jyväskylän yliopistosta vuosina 1984–2012 valmistuneille musiikin- ja luokanopettajalle. Kyselyyn vastasi 18 opettajaa. Kyselylomake sisälsi kymmenen kysymystä, joista osa oli avoimia ja osa strukturoituja.
Tutkimustuloksissa ilmeni, että musiikki on erinomainen väline taito- ja taideaineiden integroimiseen. Musiikki motivoi, aktivoi, elävöittää, rauhoittaa, rentouttaa, tukee, edistää keskittymiskykyä ja tekee oppimisesta kokonaisvaltaisempaa. Suurin osa vastaajista piti musiikin integrointia helppona, hyödyllisenä ja mieluisana. Liikunnanopetuksessa musiikkia käytetään alkulämmittelyissä, tansseissa, voimistelussa, rytmiikassa, leikeissä ja rentoutuksissa, kun taas kuvataide- ja käsityöopetuksessa musiikkia hyödynnetään mielikuvien herättäjänä ja tunnelman luojana. Opettajakoulutuksessa integrointia oli käsitelty opetusharjoitteluissa ja kursseilla, mutta pääosin liian pintapuolisesti. Työpaikan kerrottiin suhtautuvan integrointiin joko kannustavasti tai avoimesti antaen opettajille vapaat kädet toteuttaa tai olla toteuttamatta sitä. Opettajat suhtautuvat integrointiin varsin positiivisesti. Suurimmiksi integroinnin esteiksi osoittautuivat kiire ja ajankäytön rajallisuus.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29836]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Spontaania iloa ja kokonaisvaltaista ymmärtämistä : musiikin ja muiden oppiaineiden integraatiomahdollisuudet alakoulussa
Pöntinen, Iina (2020)Selvitän tutkielmassani, millaisia oppiainesisältöjä voi integroida musiikkiin käytännön koulutyöskentelyssä ja miten musiikin ja muiden oppiaineiden integraatio näkyy Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014). Lisäksi ... -
Luokassa Soi : opetuksen eheyttämiseen ohjaavat sisällöt Soi -sarjan opettajankirjoissa
Räsänen, Anniina (2011)Perusopetuksen ajankohtaisena haasteena on tukea tiedonalojen yhteisen osaamisen, tietojen ja taitojen kehittymistä. Oppiaineisiin kaivataan uudenlaita tarkastelukulmaa ja kouluarkeen tilaa oppiainerajat ylittäville ... -
Eheyttävä opetus luonnontieteiden opetuksessa
Karppinen, Janne (2019)Tässä tutkimuksessa käsitellään luonnontieteiden opetuksen eheyttämisestä eli integraatiota, sekä siihen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita. Opetuksen eheyttämisellä tarkoitetaan oppiaineiden tuomista lähemmäksi toisiaan ...