Perustaidot haltuun -koulutusmalli
Bogdanoff, M., Kärkkäinen, K., Mustonen, S., Nikula-Jäntti, T., Reiman, N., Seilonen, M., Suni, M., Tammelin-Laine, T., Tarnanen, M., Törmänen, S., Vaarala, H., & Virtanen, A. (2020). Perustaidot haltuun -koulutusmalli. http://peda.net/oppimateriaalit/perustaidothaltuun
Tekijät
Päivämäärä
2020Tekijänoikeudet
© Tekijät, 2020
Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Perustaidot haltuun -hankkeessa suunniteltiin ja pilotoitiin täydennyskoulutusmalli aikuisten maahanmuuttajien opettajille ja ohjaajille. Verkkopohjaisen koulutuksen keskiössä ovat perustaitojen opettamisen teemat luku- ja kirjoitustaidon, numeeristen taitojen, tietoteknisten taitojen sekä opiskelutaitojen näkökulmista. Kolmivuotinen hanke käynnistyi huhtikuussa 2017 ja päättyi helmikuun lopussa 2020. Hankkeessa kehitettiin ja pilotoitiin valtakunnallisesti hyödynnettävissä oleva koulutusmalli, jossa kehitetään maahanmuuttaja-aikuisten parissa työskentelevien opettajien ja ohjaajien osaamista perustaitojen opettamisessa. Hankkeen toteuttamiseen osallistui Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen lisäksi Kieli- ja viestintätieteiden laitoksen, Opettajankoulutuslaitoksen ja Avoimen yliopiston kielenoppimisen ja -opettamisen asiantuntijoita.
Perustaidot haltuun -koulutusmalli on suunnattu oppilaitoksille ja koulutusorganisaatioille, jotka haluavat toteuttaa täydennyskoulutusta aikuisten maahanmuuttajien opettajille ja ohjaajille. Malli sisältää neljä moduulia, jotka voi toteuttaa joko yksittäin tai kokonaisuutena ja jotka antavat opettajille ja ohjaajille työkaluja perustaitojen opettamiseen maahanmuuttaja-aikuisille.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Rahoittaja(t)
ELY-keskus; Euroopan sosiaalirahastoLisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Perustaidoilla arjen osallisuutta ja hyvinvointia
Tammelin-Laine, Taina; Riuttanen, Sanna; Kyckling, Erja (Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkosto, 2019) -
Oppimisvaikeudet eivät ole lastentauteja
Aro, Tuija (Jyväskylän yliopisto, 2017) -
Puhelinvastaajaäänitteisiin liittyviä kuunteluharjoituksia aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa käytettäväksi : tarvekartoitus, oppimateriaali ja kokeilu
Kärki, Katja (2014)Tutkimusta aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksesta on tehty melko vähän sekä Suomessa että maailmalla. Tämä maisterintutkielma on monimuototutkielma ja sen tavoitteena on kartoittaa, millaista ... -
Verbal and academic skills in children with type 1 diabetes
Hannonen, Riitta (Jyväskylän yliopisto, 2011)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.