Puhelinvastaajaäänitteisiin liittyviä kuunteluharjoituksia aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa käytettäväksi : tarvekartoitus, oppimateriaali ja kokeilu
Tutkimusta aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksesta on tehty melko vähän sekä Suomessa että maailmalla. Tämä maisterintutkielma on monimuototutkielma ja sen tavoitteena on kartoittaa, millaista oppimateriaalia opettajat kaipaavat, tehdä oppimateriaalia ja testata sitä.
Tutkimuksen teoreettisena taustana on funktionaalinen pedagogiikka. Oppimateriaalin tarvekartoitus toteutettiin käyttämällä puolistrukturoitua teemahaastattelua ja sisällönanalyysiä. Aineisto koostuu kolmesta opettajahaastattelusta. Oppimateriaali on laadittu tässä tarvekartoituksessa esiin nousseiden seikkojen pohjalta. Oppimateriaalia on testattu viidessä eri tasoisessa luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen ryhmässä.
Tutkimuksessa todettiin, että haastatellut opettajat eivät olleet tyytyväisiä olemassa olevaan oppimateriaaliin. Opettajat kertoivat tekevänsä suurimman osan materiaalistaan itse. Suurin tarve oli luetun- ja kuullunymmärtämismateriaalille ja yhteiskunnallisia aiheita käsittelevälle materiaalille. Suullisen kielitaidon ja arjen taitojen opettaminen korostuivat opettajien vastauksissa. Näiden seikkojen pohjalta valmistettiin autenttisen kaltaisiin puhelinvastaajaäänitteisiin pohjautuvia kuullunymmärtämistehtäviä. Näitä tehtäviä testattaessa luku- ja kirjoitustaidon ryhmissä suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuivat tehtävänannot. Oppijat eivät aina ymmärtäneet, mitä tehtävissä piti tehdä. Näin ollen opettajan oli vaikea päästä käsiksi siihen, mitä oppijat todellisuudessa osaavat. Ensin oli opeteltava tehtävätyypit, jotka opittiinkin varsin nopeasti. Ongelmia oli etenkin juuri aloittaneessa luku- ja kirjoitustaidon ryhmässä, mikä oli oletettavaakin. Myös puhelinvastaajaäänitteiden sanasto ja niissä käytettävä kieli oli hankalaa oppijoille, joiden kielitaito oli hädin tuskin EVK:n A1-tasolla. Kaiken kaikkiaan luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa tarvitaan vielä paljon kehittämistyötä oppimateriaalin suhteen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Aikuiset S2-lukutaito-oppijat digitaalisten tekstien äärellä
Törmänen, Sanni (2021)Tutkielmassani tarkastelen aikuisten S2-lukutaito-oppijoiden digitaalisia tekstitaitoja, jotka ovat tämän päivän tietoyhteiskunnassa perinteisen luku- ja kirjoitustaidon ohella tärkeitä kansalaistaitoja. Aikuiset ... -
Alkuvaiheen S2-oppijoiden käsityksiä puheen ymmärtämisen vaikeuksista ja kompensaatiostrategioista
Laakso, Saara (Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys, 2015)This article examines adult L2 Finnish learners’ perceptions of listening difficulties and compensatory strategies in everyday situations. The data consist of questionnaire answers (N = 202) and five semi-structured ... -
Keskustelunanalyysin anti kestävälle opetukselle : esimerkkinä aikuisten luku- ja kirjoitustaidon koulutus
Laitinen, Hanna (Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkosto, 2024)Tässä artikkelissa tarkastelen keskustelunanalyysin tarjoamia lähtökohtia ja keinoja kestävän kehityksen arvojen mukaiseen kielten opetukseen. Tarkastelussa ovat etenkin sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen ... -
Aletaan alusta : luku- ja kirjoitustaidottomat aikuiset uutta kieltä oppimassa
Tammelin-Laine, Taina (University of Jyväskylä, 2014)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.