Ukulelesta kitaraan ja takaisin : ukulele ja kitara koulun musiikinopetuksessa
Ukulelesta on tullut viime aikoina trendisoitin ja se innostaa monia soittoon ja soittimia voi jopa lainata kirjastosta. Kitara puolestaan on yksi populaarimusiikin käytetyimmistä soittimista ja houkuttelee monia aloittamaan soittoharrastuksen. Missä vaiheessa peruskoulun ja lukion opettajat ottavat nämä soittimet osaksi opetusta vai ottavatko ollenkaan? Näitä asioista käsittelen tutkielmassani ja tarkastelen myös sitä hyödyntävätkö he soittimien keskinäisiä yhtäläisyyksiä. Minua kiinnostaa myös se, miten ja minkä ikäisenä opettajat kokevat lasten olevan valmiita aloittamaan kyseisten soittimien soittamisen. Tutkielmani on pääosin laadullinen, mutta aineiston analyysissä olen hyödyntänyt myös MMR-lähestymistapaa (mixed methods research). Tutkielmaani olen sisällyttänyt niin sisällönanalyysia kuin sisällön erittelyä eli kvantifiointia. Aineisto on kerätty internetissä tehtävän kyselyn avulla ja vastanneista suurin osa on musiikin- ja luokanopettajia, kyselyyn vastasi kaikkiaan 54 opettajaa. Olen teemoitellut saadut tulokset ja Pohdinta-luvussa vertailen saatuja tuloksia aiempiin tutkimuksiin ja tuon esille myös omia mielipiteitäni aiheeseen liittyen.
Aineistosta nousseitten teemojen perusteella opettajat ottavat ukulelen pääasiassa mukaan opetukseen jo alakoulun alimmilla luokilla ja kitaran keskivaiheilla alakoulua. Vastaajista 58 % on sitä mieltä, että ukulelen voi ottaa opetukseen jo ennen kouluikää. Suurimman kannatuksen kitaran kohdalla puolestaan sai 3.–4.-luokkalaisille opettaminen: kolmannes puoltaa opettamisen aloittamista tämän ikäisille. Molemmissa soittimissa sointujen opettaminen oli selvästi yleisin tapa aloittaa soiton opettaminen ja kitarassa seuraavaksi eniten painotettiin bassomaista soittoa, ukulelessa vapaiden kielien käyttöä. Soittimien keskinäisen hyödyntämisen suhteen mainintoja tuli etenkin soittimien samankaltaisista materiaaleista, myös sointudiagrammeissa ja tabulatuureissa on sama logiikka. Erityisen mielenkiintoista oli opettajien ajatukset muiden soittimien kuin kitaran ja ukulelen välisen yhdistämisen hyödyistä. Etenkin pianon ja ukulelen sekä kanteleen ja ukulelen yhdistäminen nostettiin kyselyssä esiin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29709]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kitaraoppilaan toiveiden ja tavoitteiden vaikutus opiskelumotivaatioon
Veijonen, Konsta (2021)Miksi joidenkin oppilaiden käydessä kitaratunneilla opettajalla on toisinaan todella haastavaa yrittäessään motivoida oppilasta kitaransoiton pariin, ja miksi toisaalta toisten oppilaiden suhteen tilanne tuntuu olevan ... -
Viidesluokkalaisten oppilaiden minäpystyvyys koulun musiikkitunneilla
Räisänen, Emmi (2013)Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaiseksi viidesluokkalaiset oppilaat kokevat minäpystyvyytensä musiikkitunneilla. Tutkielmassa selvitetään minäpystyvyyden yhteyttä sukupuoleen, harrastuneisuuteen sekä oppilaan ... -
Monipuolistavat opetustavat musiikinopetuksessa
Huhtala, Minna (2018)Moniaistikanavaista eli aistilähtöistä oppimista on tutkittu melko paljon lukemaan oppimisen yhteydessä. Sen on ajateltu olevan jo vanha oppimisnäkemys eikä tällaisiin oppimistapoihin tulisi käyttää aikaa. Oppimistavat ... -
Musiikinopettajan näkökulmia kitaransoiton opetuksesta kansalaisopistossa ja yläkoulussa
Kosola, Lotta (2021)Tämä tapaustutkimus selvittää yhden musiikinopettajan näkemyksiä kitaransoiton opetuksesta kansalaisopistossa ja koulun musiikintunnilla. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdella syvähaastattelulla. Haastateltava henkilö ... -
Musiikkiperuskoulu perheiden ja soitonopettajien silmin
Tuomela, Helena (2004)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.