Tohtoriopiskelijan yksilöllinen ja elämänkulullinen asiantuntijuus

Abstract

Tohtorikoulutukseen, eli korkeimpaan asiantuntijakoulutukseen, sekä tohtoreihin kohdistuu globaalisti suuria ja jatkuvasti uudistuvia odotuksia. Myös suomalainen koulutus- ja yliopistokenttä asemoituu uudelleen laajempia jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia luotaessa (esim. OKM 2017a). Jo pitkään on tavoitteena ollut, että tohtorikoulutuksen pitäisi tuottaa yhä tehokkaammin yhä jalostetumpaa asiantuntijajoukkoa, jolla on digitaalisen ja globaalin ajan vaatimuksia vastaavat asiantuntijan tiedot ja taidot sekä tulevaisuutta ennakoivia innovatiivisia visioita. Toisaalta samaan aikaan tohtorit kohtaavat työelämässä epätietoisuutta asiantuntijuutensa luonteesta ja jopa työllistymishaasteita. Myöskään yliopistot eivät kykene taloudellisessa paineessa tarjoamaan kasvavalle tohtorijoukolle akateemisen työuran jatkuvuutta. Asiantuntijoiden toimintakentät ovat kuitenkin moninaistumassa ja yhdentymässä hiljalleen, mutta ovat nykyisin edelleen osin jäsentymättömät.