Luku-ja laskutaidon kehityksen tukeminen perusopetuksen ensimmäisellä luokalla : kohdentuuko annettu tuki sitä tarvitseville oppilaille?
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää luku-ja laskutaidon kehityksen tukemista, tuen kohdentumista ja annetun oppimisen tuen muotoja perusopetuksen ensimmäisellä luokalla. Lukemisen ja laskemisen perustaitojen sujuvan hallinnan ajatellaan olevan perusopetuksen ydintavoite. Esi-ja alkuopetus on näiden taitojen oppisen kannalta tärkein vaihe. Siksi tukitoimien kohdistamista perustaitojen tukemiseen pidetään ensisijaisen tärkeänä. Tutkielman tekijät halusivat selvittää kohtaako tuki tuentarpeisen oppilaan tavoitteiden mukaisesti. Aineisto muodostui Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Lasten luku-ja laskutaidon sujuvuus (FLARE)-hankkeen alkumittauksen 1-luokkalaisten tuloksista (n=200) sekä erityisopettajilta haastattelulomakkeella kerätyistä tilastoista annetusta oppimisen tuesta. Aineisto kerättiin huhtikuussa 2016 ja se analysoitiin SPSS 24.0 -ohjelmalla. Testituloksista luotiin summamuuttujat lukemisen ja laskemisen mittaristoiksi ja ryhmiteltiin kohdennetun tuen antoperusteet äidinkielen ja matematiikan tuen ryhmiksi. Ristiintaulukoinnin avulla selvitettiin heikoimmin suoriutuneiden oppilaiden saamaa oppimisen tukea. Samalla tarkasteltiin tuen kolmiportaisuuden näkymistä tuen antamisessa. Tutkimus osoitti, että niin äidinkielen kuin matematiikankin osalta kaikki heikosti lukemisen ja laskemisen perustaitoja mittaavista tehtävistä suoriutuneet lapset eivät saaneet oppimiseensa tarvittavaa tukea. Myös tuen kohdentuminen äidinkielen ja matematiikan ongelmiin oli epätasaista heikkoihin tuloksiin verrattuna. Tuen kolmiportaisuus näkyi heikosti oppijoiden saamassa tuessa.Tulosten perusteella voitiin päätellä, että osa tukea tarvitsevista oppilaista jää tunnistamatta. Tarvitaan lisää tutkimustietoon perustuvia arviointivälineitä tuen tarpeen tunnistamiseksi ja tukitoimien seuraamiseksi. Erityisopetuksen kirjaustapojen selkeyttämistä tarvitaan erityisopettajaresurssin jakautumisen kokonaiskuvan hahmottamiseksi.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29738]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Motorisen oppimisen vaikeudet tulee tunnistaa varhain
Asunta, Piritta (Liikuntatieteellinen seura, 2019)Heikot motoriset taidot ovat yhteydessä oppimisen, toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ongelmiin ja lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Varhaisella tuella voidaan vaikuttaa myönteisesti lapsen ... -
Perhemuodon ja sisarusten lukumäärän yhteys lapsen yhteen- ja vähennyslaskusujuvuuteen perusopetuksen ensimmäisellä luokalla
Hilden, Essi (2018)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää perusopetuksen ensimmäisen luokan oppilaiden laskusujuvuutta sekä perhemuodon, sisarusten lukumäärän ja lapsen sisarussarja-aseman yhteyttä siihen. Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi ... -
Kolmannella luokalla heikosti laskevien laskustrategiat ja niiden kehitys alkuopetusvuosina sekä laskutaidon yhteys vanhempien sosioekonomiseen taustaan
Hamara, Matilda; Töllinen, Anna (2022)Sujuva laskutaito on elämän kannalta tärkeä koulussa opetettava taito. Laskutaitoon yksi keskeisesti vaikuttava tekijä on oppilaalla käytössään olevat laskustrategiat, eli erilaiset keinot laskun ratkaisemiseksi. ... -
Ensimmäisellä luokalla mitatun nopean sarjallisen nimeämisen yhteys matematiikan sanallisiin tehtäviin toisella ja kolmannella luokalla
Laiti, Aliisa; Järvinen, Viivi (2020)Matematiikan sanallinen tehtävä on tehtävätyyppi, jonka ratkaisu vaatii numeeristen taitojen lisäksi kielellisiä ja kognitiivisia valmiuksia. Nopea sarjallinen nimeäminen (RAN, Rapid Automatized Naming) tarkoittaa kykyä ... -
Ylöspäin eriyttäminen matematiikan opetuksessa peruskoulun ensimmäisellä luokalla
Kosonen, Jenni (2022)Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia luokanopettajien käsityksiä ylöspäin eriyttämisestä matematiikan opetuksessa peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Lisäksi tutkielman tavoitteena oli tutkia, millaisia ratkaisuja ...