Suullisen ja kirjallisen palautteen erot ja emootiot : kirjoittamisen aine- ja maisteriopiskelijoiden näkökulmia palautteeseen
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkielmassa kartoitan suullisen ja kirjallisen palautteen eroja sekä niihin liittyviä emootioita. Pyrin tunnistamaan kummankin palautemuodon hyviä ja huonoja puolia. Esittelen myös muita haastattelemiltani opiskelijoilta tiedustelemiani mielipiteitä palautteesta, tästä esimerkkinä heidän mieltymyksensä vertais- ja autoritäärisen palautteen suhteen. Näiden mielipiteiden ja ajatusten on tarkoitus antaa laajempaa kuvaa heidän suhtautumisestaan palautteeseen ylipäätänsä. Tutkielman loppupuolella esitän ehdotuksia siitä, miten optimoida palautetilanteita. Tutkielma keskittyy erityisesti kirjoittamisen yliopisto-opetuksessa tapahtuviin palautetilanteisiin. Koen, että aihe on tärkeä, koska palautteen antaminen ja vastaanottaminen on tärkeä ja keskeinen osa kirjoittamisen yliopisto-opintoja. Palautetilanne on myös monelle kirjoittajalle herkkä paikka, sillä käsittelyssä oleva teksti koetaan usein hyvin henkilökohtaisena asiana. Itselleni kirjallinen palaute voi muodostua niin ahdistavaksi ja jännittäväksi, että jätän sen kohtaamatta, ja tämä inspiroi minut selvittämään muiden suhdetta palautetilanteisiin.
Keräsin aineistoni teemahaastattelujen kautta. Haastateltavana minulla oli viisi kirjoittamisen maisteriopiskelijaa ja kolme aineopiskelijaa. Kävin myös seuraamassa aineopiskelijoiden tekstipajaa, jonka perusteella haastattelin heitä tarkemmin juuri yliopisto-opinnoissa tapahtuvista palautetilanteista. Suullinen palaute miellettiin yleisesti kirjallista keskustelevammaksi, mutta myös usein vähemmän jäsennellyksi. Kirjallisesta palautteesta taas koettiin keskustelevuuden uupuvan, mutta hyvänä pidettiin sitä, että palautteeseen oli helpompaa palata myöhemmin. Kirjallista ja suullista palautetta yhdistelevät palautetilanteet koettiin erityisen toimiviksi.
Palautetilanteet aiheuttavat vastaajien joukossa monenlaisia tunteita, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Kaikki paitsi yksi haastateltava kokevat palautetilanteet jännittäviksi. Tämän vuoksi väittäisin, että palautetilanteissa on hyvä avoimesti todeta se, että kyseessä on tunteikas tilanne, ja käsitellä noita tunteita tarpeen tullen. Tutkimukseni tärkeintä antia on se, että jokaisen yksilön ja ryhmän suhde ja suhtautuminen palautteeseen on omanlaisensa. Mikään yksi ratkaisu palautetilanteen kohentamiseksi ei siis käy kaikille. Ohjaajan on kuitenkin mahdollista ja mielestäni hyvä ottaa huomioon tämä, ja joustaa sekä soveltaa ohjaustoiminnassaan tarvittaessa. Avoimuus, luottamus ja dialogisuus ovat kuitenkin asioita, joihin on aina hyvä panostaa palautetoiminnassa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen yläkoulun suullisen suomen kielen opetuksessa
Takala, Nea (2017)Maisterintutkielmassani tarkastelen, miten opettajat hyödyntävät yläkouluikäisten suullisen suomen kielen opetuksessa erilaisia oppimisympäristöjä Oppimisympäristöt näen tutkimuksessani perusopetuksen opetussuunnitelman ... -
Kirjoittamisen opettajan kertomus : kirjoittamisen opettamisesta kognitiiviselta pohjalta
Ekström, Nora (Jyväskylän yliopisto, 2011) -
Uuden kirjoittamisen opetus : osallistavaa luovuutta verkossa
Kallionpää, Outi (University of Jyväskylä, 2017) -
Lukiolaisten kirjoitusprosessin aikainen palautteen hyödyntäminen
Tammi, Olivia (2024)Tässä tutkielmassa tarkastellaan lukiolaisten kirjoitusprosessin aikaista palautteen hyödyntämistä. Tavoitteena on selvittää, miten lukiolaiset konkreettisesti käsittelevät saamaansa palautetta ja miten palaute tukee heidän ... -
Oppimisen resurssina heikko kirjoittamisen taito
Tarnanen, Mirja; Aalto, Eija (Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys ry, 2012)In this case study, we investigate Finnish as a L2 writing skill of weak writers in lower secondary school. The study is based on writing performances of 25 students who each completed four different writing tasks (i.e., ...