Lukiolaisten kirjoitusprosessin aikainen palautteen hyödyntäminen
Tässä tutkielmassa tarkastellaan lukiolaisten kirjoitusprosessin aikaista palautteen hyödyntämistä. Tavoitteena on selvittää, miten lukiolaiset konkreettisesti käsittelevät saamaansa palautetta ja miten palaute tukee heidän kirjoittamisprosessiaan. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia tunteita saatu palaute opiskelijassa herättää? 2. Miten opiskelija tulkitsee palautteen, ja miltä osin hän kokee sen hyödylliseksi? 3. Miten opiskelija ottaa saamansa palautteen huomioon uudessa tekstiversiossa? Tutkielman tutkimuksellinen viitekehys perustuu palautetta koskevaan teoria- ja tutkimuskirjallisuuteen. Tutkielman aineisto koostuu kolmen lukiolaisen kahdesta eri palautteeseen keskittyvästä haastattelusta. Tämän lisäksi olen kerännyt opiskelijoiden kaksi eri tekstiversiota ja opettajan heille antaman palautteen, mutta ne eivät ole varsinaisen analyysin kohteena. Haastattelut on litteroitu peruslitteroinnin tasolla, ja analyysimenetelmänä on teoriaohjaava laadullinen sisällönanalyysi. Sisällönanalyysi on toteutettu teemoittelemalla aineisto, minkä kautta muodostui kolme pääteemaa: epävarmuus kirjoittajana, palautteen ymmärrettävyys ja palautteeseen suhtautuminen. Nämä kolme pääteemaa on jaoteltu edelleen pienempiin alateemoihin. Tutkielmassa selvisi, että taitavillakin kirjoittajilla epävarmuus nousee esiin kirjoitusprosessin aikana. Haastatteluissa ilmaistiin innostuksen, toiveikkuuden ja yllättyneisyyden tunteita, joiden kaikkien taustalla oli kuitenkin epävarmuus. Tämän lisäksi opiskelijat pitivät opettajalta saatua palautetta velvoittavana, mutta kokivat haasteelliseksi sen suhteuttamisen omaan päätöksentekoon ja tekstin ohjepituuteen. Opiskelijoiden tekemät muokkaukset tekstiin pohjautuivat pitkälti opettajan antamaan palautteeseen. Muokkaukset olivat lähinnä tekstin lisäämistä, tekstiä harvoin korvattiin uudella ja vielä harvemmin poistettiin kokonaan.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Tietenkään pieni kannustaminen ei ole pahasta" : lukiolaisten ajatuksia kirjoittamisesta annetusta palautteesta
Kuronen, Henriikka (2013)Tutkimukseni tarkoitus on selvittää, millaisia ajatuksia äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilla kirjoitetuista teksteistä annettu palaute herättää lukiolaisissa. Palautekokemusten perusteella tarkastelen, millaista ... -
Lukiolaisten sanoja sisäiselle lapselle : puhefunktiot ja niiden vuorovaikutukselliset merkitykset dialogisesti rakentuvissa identiteeteissä
Auvinen, Elisa (2016)Nykyisen koulukulttuurin ihanteisiin kuuluvat opiskelijoiden monipuolinen tukeminen sekä avoin dialogi, jossa tunnustetaan subjektiivisen merkityksenannon tärkeys. Tutkielmani keskittyy äidinkielessä ja kirjallisuudessa ... -
Suullisen ja kirjallisen palautteen erot ja emootiot : kirjoittamisen aine- ja maisteriopiskelijoiden näkökulmia palautteeseen
Mustonen, Laura (2019)Tässä tutkielmassa kartoitan suullisen ja kirjallisen palautteen eroja sekä niihin liittyviä emootioita. Pyrin tunnistamaan kummankin palautemuodon hyviä ja huonoja puolia. Esittelen myös muita haastattelemiltani opiskelijoilta ... -
Le temps de l’écriture : genèse, durée, représentations
Leblay, Christophe (Jyväskylän yliopisto, 2011)This work focuses on writing as a process describable, registering in time and space, rather than the text. This choice is based on the theoretical and methodological assumption, that, contrary to what one might expect, ... -
Lukiolaisten kirjoittajaidentiteetit ja itsen ymmärtämisen prosessi : reflektiivinen kirjoittaminen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa
Erra, Satu (Suomen ainedidaktinen tutkimusseura ry., 2020)Pohdin artikkelissani reflektiivistä kirjoittamista lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa: tarkastelen, miten reflektio näkyy lukio-laisten omaa kirjoittamista pohtivissa teksteissä. Liitän reflektion ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.