Omvänt klassrum och lärände i gymnasieundervisningen i svenska som andra inhemska språket
Suomalaisissa lukioissa otettiin käyttöön elokuussa 2018 uusi opetussuunnitelma, joka painottaa opiskelijalähtöistä opetusta, sekä opiskelijan aktiivista, tavoitteellista ja itseohjautuvaa toimintaa. Erilaiset opetusmenetelmät ja –ympäristöt sekä digitaalisuus painottuvat myös opetussuunnitelmassa. Tämän tutkielman tavoitteena on luoda uutta käänteisen oppimisen ideologiaan ja pedagogiikkaan pohjautuvaa oppimateriaalia, joka painottaa myös yllä mainittuja lukion opetussuunnitelman tavoitteita.
Teoriaosassa käsitellään käänteisen luokkahuoneen ja oppimisen käsitteitä, ja mitä ne tarkoittavat käytännön opetuksessa. Opettajan ja opiskelijan uudistuneet roolit luokkahuoneessa ja sen ulkopuolella korostuvat: opettaja on ohjaaja, joka ohjaa opiskelijaa oppimisprosessissa palautetta antaen, opiskelija taas autonominen ja itsenäinen oppija, jolla on vastuu omasta oppimisestaan. Myös oppimisprosessin ja -tulosten henkilökohtaisuus ovat keskiössä. Kaikki eivät opi samalla tavalla, eivätkä samoja asioita, vaan jokaisella on oma oppimispolkunsa ja- tavoitteensa.
Materiaalipaketti on tehty lukion kieliopin kertauskurssille ja se pohjaa käänteisen oppimisen pedagogiikkaan. Oppimateriaali on sähköinen ja se on tehty Peda.net oppimisalustalle hyödyntäen lisäksi ohjelmistoja nimeltä Powtoon, Quizlet ja Youtube. Oppimateriaali keskittyy ruotsin kielen verbioppiin ja se sisältää opetusvideoita ja tehtäviä, sekä keskustelualustoja eri teemoista opiskelijoille.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Läsfärdighet på andraspråk : ett läsdiplom i svenska som andra inhemska språk för högstadiet i Mellersta Finland
Lari, Maiju (2020)Lukudiplomi kehitettiin kirjaston ja koulujen välisenä yhteistyönä Oulussa osana Opetushallituksen hanketta vuosina 1998–2001. Tämän jälkeen lukudiplomi on levinnyt ympäri Suomea – sen tarkoituksena on ollut houkutella ... -
"Var och en behöver hjälp och stöd i inlärningsprocessen för att hen kan uppleva framgång" : en kartläggning av svensklärarnas uppfattningar om och erfarenheter av positiv pedagogik och dess metoder i undervisningen av svenska som det andra inhemska språket
Niemi, Ellinoora; Väisänen, Roosa (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa perusopetuksessa ruotsia toisena kotimaisena kielenä opettavien opettajien käsityksiä ja kokemuksia positiivisesta pedagogiikasta ja sen metodeista. Positiivinen pedagogiikka ... -
Undervisning i svenska som andra inhemska språk : skönlitteratur som undervisningsmaterial på gymnasiet
Uusitalo, Elisa (2017)Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mitä annettavaa kaunokirjallisilla teksteillä voi olla toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten oppimiselle ja opetukselle. Tutkielmassani käytän ruotsin kielestä nimitystä ... -
Studerandes åsikter om den obligatoriska språkpraktiken i svenska språket
Lång, Minna (2017)Tämän tutkimuksen tarkoitus oli ottaa selvää, mitä mieltä ruotsin opiskelijat ovat kieliharjoittelusta, joka on pakollinen osa ruotsin aineopintoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mitkä seikat vaikuttavat kieliharjoittelutavan ... -
Att lära sig svenska utan läroböcker : gymnasisters uppfattningar om ett tidningsprojekt på en svenskkurs
Ågren, Jutta; Äyräväinen, Helka (2017)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden näkemyksiä ja kokemuksia opetuskokeilusta, jonka toteutimme lukion ruotsin kurssilla. Opetuskokeilu oli suunnittelemamme projekti, jossa opiskelijat valmistivat sisältöä ...