Lukijat sanaston monimuotoisuutta määrittämässä : leksikaalisen diversiteetin tarkastelua määrällisen ja laadullisen tutkimuksen rajapinnassa

Abstract

Artikkelissa tarkastellaan leksikaalisen diversiteetin eli tekstin sanastollisen monimuotoisuuden rakentumista. Tavoitteena on esitellä leksikaalisen diversiteetin tutkimuksen metodiikkaa ja osoittaa sen potentiaali kielitaidon arvioinnin välineenä. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka yksilöllisiä arvioijien käsitykset tietyn tekstin sanastollisesta monimuotoisuudesta ovat, missä määrin arvioijien käsityksiä voidaan selittää tekstien sanastollisilla piirteillä ja mitkä näistä piirteistä ovat käsitysten selittäjinä tärkeimpiä.

Artikkelissa leksikaalista diversiteettiä tutkitaan tekstejä ja niiden tulkintaa vertailemalla. Aineisto koostuu koululaisten kirjoittamista kertomusteksteistä ja aikuisten lukijoiden teksteille antamista sanastollisen monimuotoisuuden arvioista. Kunkin tekstin (yht. 60) arvioi 23 arvioijaa, joiden vastausten yhdenmukaisuutta tarkasteltiin tilastollisesti. Tämän jälkeen selvitettiin tätä tutkimusta varten rakennetun tilastollisen mallin avulla, millaisiin sanastollisiin piirteisiin inhimilliset arvioijat kiinnittävät huomiota tekstien sanastollista monimuotoisuutta arvioidessaan.

Tulokset osoittavat, että arvioijien käsitykset yksittäisten tekstien sanastollisesta monimuotoisuudesta ovat hyvin yhdenmukaisia (Cronbachin alfa = 0,959). Arviointien luotettavuutta lisää se, että arvioitavien tekstien suuresta määrästä huolimatta kaikki arvioijat suorittivat tehtävän loppuun saakka eikä arviointilinja olennaisesti muuttunut tehtävän aikana. Leksikaalisen diversiteetin määrittelyn kannalta on olennaista, että tekstien yksittäisistä sanastollisista muuttujista neljä riittää selittämään lähes kolme neljäsosaa (n. 73 %) arvioiden vaihtelusta. Tutkitun aineiston perusteella lukijoiden tulkinta tekstin sanastollisesta monimuotoisuudesta tukeutuu vahvasti 1) tekstin eri sanojen määrään (runsaus), 2) tietyn sanan esiintymien välisiin etäisyyksiin tekstissä (sironta), 3) sanojen laatuun (erityisyys) sekä 4) tekstin sanastolliseen tiheyteen (vaihtelevuus), joka perustuu uusien sanojen tasaiseen ilmaantumiseen tekstissä.