Musiikinkuuntelun vaikutus aivojen ja kehon toimintaan
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä kandidaatin tutkielmassa tutkin musiikinkuuntelun fysiologisia ja kognitiivisia vaikutuksia aivojen ja kehon toimintaan, ja sitä kautta ihmisen hyvinvointiin. Lisäksi pohdin, että miten näitä tietoja voisi hyödyntää koulumaailmassa ja oppilaiden hyvinvoinnin tukemisessa.
Työrauha- ja keskittymiskyvyn ongelmat ovat tuntuneet lisääntyvän lähivuosina. Tutkin aihetta, koska haluan löytää opettajille lisää työkaluja oppilaiden rauhattoman olon ja koulupäivän kohtaaman stressin helpottamiseksi. Tutkin aihetta kartoittamalla aiempaa tutkimusta ja yhdistämällä sitä koulumaailmaan. Tutkimuksen pohjalla vaikuttaa myös hypoteesini siitä, että musiikinkuuntelutuokioilla voitaisiin vaikuttaa oppilaiden keskittymiskykyyn.
Tutkimusta musiikinkuuntelun ja keskittymiskyvyn välisestä yhteydestä löytyi varsin vähän, jos ollenkaan. Selvisi, että aihe on vielä melko tuntematon. Sain kuitenkin kartoitettua musiikinkuuntelun fysiologisia ja kognitiivisia vaikutuksia kattavasti, ja yhdistelen niitä tietoja koulumaailmaan. Minut itseni yllätti se, miten laajalle musiikinkuuntelun vaikutukset ulottuvat ja miten tarpeellista niitä olisi hyödyntää opetuksessa. Hypoteesini ei saanut tutkimusten vähäisyyden takia selkeää lopputulosta, mutta tukea se sai siihen, että aihetta todella kannattaa jatkossa tutkia esimerkiksi pro gradu –tutkielman parissa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5305]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ennen oppituntia kuunnellun tutun ja mielialaa nostattavan musiikin vaikutus oppimiseen
Ojell, Miitta; Sipola, Helmi (2022)Musiikinkuuntelulla on havaittu olevan vaikutuksia muun muassa kognitiivisiin suorituksiin sekä oppimiseen, mutta niitä ei ole juurikaan tutkittu osana arjen luonnollisia oppimistilanteita. Tässä pro gradu -tutkielmassa ... -
Musiikinkuuntelu tunnekasvatuksen välineenä musiikintunneilla
Ojell, Miitta (2020)Kandidaatintutkielmassani tutkin miksi ja miten musiikinkuuntelu soveltuu tunnekasvatuksen välineeksi musiikintunneille. Keskityn erityisesti yläkoulun ja lukion musiikinopetukseen. Perehdyn tutkielmassa ensin siihen, miten ... -
Kuuntele, opi ja nauti : musiikin kuuntelukasvatus alakoulussa
Björn, Kuisma (2021)Tutkin kandidaatintutkielmassani musiikin kuuntelukasvatuksen toteutumista peruskoulun 1–6-luokilla. Erityisesti käsittelen sitä, miten alakoululaiset kuuntelevat musiikkia ja miten musiikin kuuntelukasvatus voi tukea ... -
Sävelten voima : musiikin vaikutukset aivojen plastisuuteen ja pitkäkestoiseen muistiin
Paakki, Anna (2024)Musiikilla on vahva vaikutus ihmisiin iästä riippumatta ja musiikin kuuntelu voi nostaa mieleen tiettyjä tapahtumia, paikkoja tai ihmisiä, joihin sen luomat tunneyhteydet liitetään. Musiikki voi toimia tietynlaisena ... -
Kuuntelukasvatuksen toteutuminen yläkoulun musiikin opetuksessa
Takanen, Soila (2016)Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, mitä kuuntelukasvatus on yläkoulun musiikin opetuksessa. Lähtökohtana tutkimukseen on opettajan ja opetuksen näkökulma kuuntelukasvatukseen, sillä näen opettajan sekä persoonana ...