Using Electronic Materials in the EFL Classroom: 8th Graders’ Views on the Motivational Aspect of E-materials
Uusien opetussuunnitelmien ja teknologian edistymisen myötä sähköisten oppimateriaalien rooli eri luokka-asteilla alakoulusta lukioon on kasvanut melko keskeiseksi. Kyseisiä materiaaleja hyödyntämällä päästään lähemmäksi paitsi perusopetuksen myös lukion opetussuunnitelmaan kirjattuja tavoitteita, joiden mukaan oppilaiden ja opiskelijoiden tulisi muun muassa harjoittaa tieto- ja viestintäteknisiä taitojaan muun oppimisen ohella oppiaineessa kuin oppiaineessa.
Aikaisempaa tutkimusta aiheesta on tehty vielä melko vähänlaisesti, ja toisaalta olemassaolevat tutkimukset ovat pääasiallisesti keskittyneet opettajien mielipiteisiin ja näkemyksiin sähköisten materiaalien käytöstä oppitunneilla. Päätimmekin siis ottaa tutkimuksemme tavoitteeksi kartoittaa, miten oppilaat kokevat uudempien materiaalien käytön englannin opiskelussa. Tutkielman keskiöön valitsimme kahdeksasluokkalaiset, jotka yläkoulun keskimmäisenä ikäluokkana edustavat tällä kertaa myös vuotta ikäistään nuorempiaan ja vanhempiaan.
Tutkimus osoitti, että sähköisten materiaalien käyttö kahdeksasluokkalaisten englannin tunneilla voi motivoida kielen opiskeluun esimerkiksi hauskuuden kautta. Arvosana ei ollut merkittävä kysyttäessä, tekevätkö e-materiaalit oppitunneista motivoivampia, vaan oppilaat olivat pitkälti yksimielisiä siitä, että ne tuovat opetukseen vaihtelua ja kiinnostavuutta opintomenestyksestä riippumatta.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4766]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Learning English! : a material package for dyslexic 7th graders in English as a foreign language classrooms
Kinnunen, Suvi (2012)Yksi suurimmista haasteista nykypäivän peruskoulussa ovat oppilaiden erilaiset oppimisvaikeudet. Tutkimusten mukaan jopa 80 % oppimisvaikeustapauksista taustalla on dysleksia, jossa oppilaalla on vaikeuksia niin teknisessä ... -
Teaching English through visual arts to 9th graders in Finnish comprehensive school: a material package
Tolvanen, Nina (2018)Opetushallitus julkaisi vuonna 2014 uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (OPS), jotka otettiin asteittain käyttöön vuonna 2016. Uudessa OPS:issa kannustetaan muun muassa laaja-alaiseen osaamiseen, oppiaineiden ... -
Exploiting children's literature in EFL teaching from the different learners' point of view : a differentiated teaching material package for fourth graders
Kivelä, Kirsti (2016)Kirjallisuuden hyödyntäminen kieltenopetuksessa Suomessa on ollut suhteellisen vähäistä. Kirjallisuuden käyttö kielten opetuksessa tarjoaa kuitenkin enemmän hyötyjä kuin haasteita. Kielen oppimisen lisäksi kirjallisuuden ... -
Learning materials and methods in early language learning classroom : teachers’ perceptions and experiences
Kärjä, Essi (2020)Viimeistään kevätlukukaudesta 2020 alkaen jokainen suomalainen ensimmäisen luokan oppilas on aloittanut ensimmäisen vieraan kielen opiskelun ensimmäisellä vuosiluokalla. Hallitus teki päätöksen kieltenopetuksen varhentamisesta ... -
Mediated learning materials : visibility checks in telepresence robot mediated classroom interaction
Jakonen, Teppo; Jauni, Heidi (Routledge, 2021)Videoconferencing is increasingly used in education as a way to support distance learning. This article contributes to the emerging interactional literature on video-mediated educational interaction by exploring how a ...