Learning materials and methods in early language learning classroom : teachers’ perceptions and experiences
Viimeistään kevätlukukaudesta 2020 alkaen jokainen suomalainen ensimmäisen luokan oppilas on aloittanut ensimmäisen vieraan kielen opiskelun ensimmäisellä vuosiluokalla. Hallitus teki päätöksen kieltenopetuksen varhentamisesta vuonna 2018 jolloin vieraan kielen opiskelu päätettiin alkavaksi ensimmäisellä vuosiluokalla aikaisemman kolmannen luokan sijaan. Päätöksen myötä perusopetuksen A1-kielen vuosiviikkotuntimäärää lisättiin kahdella vuosiviikkotunnilla. Koska varhennettu kieltenopetus on ottamassa nyt ensiaskeleitaan valtakunnallisella tasolla, tutkimusta varhaisesta kieltenopetuksesta Suomen kontekstissa tarvitaan opetuksen kehittämiseksi.
Varhennettu kieltenopetus asettaa opettajat uudenlaisen haasteen eteen aikaisempaa nuoremman kielenoppijan ja toiminnallisten, suullista kielitaitoa painottavien menetelmien kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten varhennettua kieltenopetusta toteutetaan Suomessa oppimateriaalien ja menetelmien näkökulmasta opettajien kertomana. Tämä pro gradu työ pohjautuu tutkimustietoon varhaisen kielenoppimisen eduista ja edellytyksistä, sekä varhaiseen kielenoppimiseen soveltuvista opetusmenetelmistä. Kysely- ja haastatteluaineisto kerättiin vuoden 2019 ja alkuvuoden 2020 aikana. Kyselyyn vastasi 40 opettajaa, joista kolmea lisäksi haastateltiin.
Tutkimus osoitti, että opettajat tiedostavat varhaisen kielenoppimisen periaatteet hyödyntämällä opetuksessaan toiminnallisuutta ja korostamalla suullista kielitaitoa. Opettajien näkemykset kirjoitetun kielen roolista vaihtelivat, minkä vuoksi eroja opettajien kuvaamissa opetuskäytänteissä esiintyi. Opettajat kokivat, että oppikirjat perinteisessä muodossaan eivät palvele varhennettua kieltenopetusta. Lisäksi opetuksen suunnittelu ja valmistelu koettiin työlääksi, sillä sopivaa valmista oppimateriaalia oli tarjolla heikosti.
...
Asiasanat
early language learning early language teaching learning material teaching method varhennettu kieltenopetus varhainen kielenoppiminen opetusmenetelmät aineenopettajat luokanopettajat kieltenopettajat kielen oppiminen kieltenopetus oppimateriaali educational methods subject teachers class teachers language teachers language learning language teaching study material
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Subject teachers and classroom teachers' conceptions of early English teaching in Finland
Salo, Emmi (2022)Kielitaidon merkitys on kasvanut huomattavasti, mikä on korostanut kielenopetuksen tarvetta. Tämä näkyy myös perusopetuksen opetussuunnitelman muutoksessa (2019), jonka myötä ensimmäisen vieraan kielen (A1) opetus alkaa ... -
Parental Perceptions of the Ideal Foreign Language Teacher : Voices from Eight Countries
Wojtyczka, Simon; Bozkurt, Mehmet Berent; Calderón, María; Dogan, Ezgi; Guzmán, Isabel; Kang, Minju; Koh, Yeyoung; Matsuoka, Megumi; Mitina, Elena; Nguyen, Tinh; Ogawa, Rikako; Reina, Valentina; Tran, Thi Minh Tu; Yang, Xiaotong; Kantelinen, Ritva (Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkosto, 2020)Early language education has become a global trend as parents from around the world increasingly enroll their children in language classes at preschool or pre-preschool ages. The younger the FL learners are, the greater ... -
"Vähän heitettiin syvään päähän ja katottiin et uidaanko" : primary school teachers' readiness to teach early English to young learners
Hallila, Hanna (2019)Suomessa kielten opiskelu on aloitettu perinteisesti kolmannelta luokalta, joka on Euroopan viitekehyksessä verrattain myöhäinen aloitusaika. Varhennetun kieltenopetuksen puolesta puhuvat useat 2000-luvulla toteutetut ... -
The use of movies in language classrooms : teachers' and students' thoughts and experiences
Nieminen, Mona (2022)Tässä tutkimuksessa selvitettiin opettajien ja oppilaiden kokemuksia ja ajatuksia elokuvien käytöstä kieltenopetuksessa. Tutkimus toteutettiin kahtena ryhmähaastatteluna helmikuussa 2021. Opettajien ryhmähaastattelussa oli ... -
Eager but without tools : pre-service subject teachers’ experiences and knowledge of differentiation
Tamminen, Tuulia (2023)Tämä tutkimus perehtyy aineenopettajaopiskelijoiden kokemuksiin ja käsityksiin eriyttämisestä. Aihetta on tutkittu tähän mennessä opettajien asenteiden perspektiivistä (ks. esim. Takala ja Sirkko 2022, Moberg ym. 2020, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.