Using Electronic Materials in the EFL Classroom: 8th Graders’ Views on the Motivational Aspect of E-materials
Abstract
Uusien opetussuunnitelmien ja teknologian edistymisen myötä sähköisten oppimateriaalien rooli eri luokka-asteilla alakoulusta lukioon on kasvanut melko keskeiseksi. Kyseisiä materiaaleja hyödyntämällä päästään lähemmäksi paitsi perusopetuksen myös lukion opetussuunnitelmaan kirjattuja tavoitteita, joiden mukaan oppilaiden ja opiskelijoiden tulisi muun muassa harjoittaa tieto- ja viestintäteknisiä taitojaan muun oppimisen ohella oppiaineessa kuin oppiaineessa.
Aikaisempaa tutkimusta aiheesta on tehty vielä melko vähänlaisesti, ja toisaalta olemassaolevat tutkimukset ovat pääasiallisesti keskittyneet opettajien mielipiteisiin ja näkemyksiin sähköisten materiaalien käytöstä oppitunneilla. Päätimmekin siis ottaa tutkimuksemme tavoitteeksi kartoittaa, miten oppilaat kokevat uudempien materiaalien käytön englannin opiskelussa. Tutkielman keskiöön valitsimme kahdeksasluokkalaiset, jotka yläkoulun keskimmäisenä ikäluokkana edustavat tällä kertaa myös vuotta ikäistään nuorempiaan ja vanhempiaan.
Tutkimus osoitti, että sähköisten materiaalien käyttö kahdeksasluokkalaisten englannin tunneilla voi motivoida kielen opiskeluun esimerkiksi hauskuuden kautta. Arvosana ei ollut merkittävä kysyttäessä, tekevätkö e-materiaalit oppitunneista motivoivampia, vaan oppilaat olivat pitkälti yksimielisiä siitä, että ne tuovat opetukseen vaihtelua ja kiinnostavuutta opintomenestyksestä riippumatta.
Main Authors
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2018
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805052470Käytä tätä linkitykseen.
Language
English