Pedagoginen johtajuus vuorohoidossa : "me tavallaan hengitetään yhdessä - tää talo"
Päivämäärä
2018Vuorohoito kontekstina on ainutlaatuinen varhaiskasvatusympäristö, joka tuo tullessaan ominaispiirteitä pedagogiikan toteuttamiseen sekä pedagogisen johtamiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka pedagogista johtajuutta toteutetaan vuorohoidon kontekstissa johtamisen eri tasoilla. Lisäksi tutkimuksessa oli tarkoitus kuvata, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri kaupunkien pedagogisessa johtajuudessa oli vuorohoidon osalta, sekä mitä taitoja ja osaamista jaettu pedagoginen johtajuus vaatii vuorohoidon henkilökunnalta.
Tämän laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla kolmessa suomalaisessa kaupungissa varhaiskasvatuksen kolmea eri johtajuustasoa: hallinnon edustajaa, päiväkodin johtajaa ja lastentarhanopettajaa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimustulokset osoittivat, että vuorohoidon pedagogista johtajuutta toteutetaan eri tavalla hallinnon, päiväkodin johtajan ja lastentarhanopettajan tasolla. Hallinto määritteli pääasiassa rakenteet, joiden tarkoituksena on tukea päiväkodin johtajan pedagogisen johtajuuden toteuttamista. Päiväkodin johtaja toteutti pedagogista johtajuutta eri roolien avulla jakaen sitä lastentarhanopettajille ja heidän kauttaan koko vuorohoidon henkilökunnalle. Tutkimuskaupunkien välillä löytyi kuitenkin eroja, jotka vaikuttivat pedagogisen johtajuuden toteuttamiseen kaikilla organisaation tasoilla.
Keskeisempänä johtopäätöksenä voidaan todeta, että vuorohoitoyksikön laadukkaan varhaiskasvatuksen takeena on aktiivinen varhaiskasvatuksen hallinto sekä vuorohoidon johtaja ja koko vuorohoidon henkilökunta pedagogista johtajuutta toteuttamassa jaetun johtajuuden hengessä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ammatin induktiovaiheessa olevien varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia tiimin pedagogisesta johtajuudesta
Kaperi, Meri (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagogisesta johtajuudesta ammatin induktiovaiheessa. Tarkempana tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia ammatin induktiovaiheessa ... -
Johtajana vuorohoitoa tarjoavassa varhaiskasvatusyksikössä
Wallén, Tuovi (2018)Lasten vuorohoitoa tarjotaan monissa kunnissa ja kaupungeissa, mutta se on silti marginaalista palvelua, kun katsotaan koko varhaiskasvatuksen kenttää. Vuorohoidossa työskentelevät johtajat tekevät samaa työtä mitä päiväaikaan ... -
Vuorohoitotyön ominaislaatu johtamisen haasteena uudessa päiväkodissa
Vulli, Paula (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli laadullisin, toiminta- ja tapaustutkimuksellisin menetelmin seurata ja ohjata uuden päiväkotityöyhteisön muotoutumista yhden kalenterivuoden ajan. Tutkimuksessa pyrittiin tunnistamaan ... -
"Kaikille tällä lapiolla näin paljon..." : tapaustutkimus päivähoitopalvelun johtamisesta kuntarakennemuutoksessa
Karavirta, Tiina (2013)Tiivistelmä. Karavirta, Tiina. 2013. ”Kaikille tällä lapiolla näin paljon...” Tapaustutkimus päivähoitopalvelun johtamisesta kuntarakennemuutoksessa. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Kasvatustieteiden laitos. ... -
Pedagoginen johtajuus yksityisessä varhaiskasvatusorganisaatiossa
Tamminen, Olli (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata pedagogisen johtajuuden ilmiötä eräässä yksityisessä varhaiskasvatusorganisaatiossa. Halusin tutkimuksessani selvittää, miten yksityisen varhaiskasvatusorganisaation opettajat ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.