Rinnastuksen prosodiaa suomalaisessa viittomakielessä

Abstract

Artikkelissa käsitellään ei-manuaalisen prosodian ja syntaksin yhteispeliä suomalaisen viittomakielen lauserinnastusrakenteissa. Tietokonenäköpohjaisesti käsitellyn videoaineiston ja äidinkielisten viittojien tekemien kieliopillisuusarvioiden perusteella argumentoidaan, että tunnusmerkittömässä disjunktiivisessa ('tai') ja kontrastiivisessa ('mutta') lauserinnastuksessa on varsin selkeät prosodiset erityispiirteet, kun taas additiivisessa ('ja') lauserinnastuksessa prosodia on vaikeammin yksilöitävissä. Konjunktiottomasti ja täten tunnusmerkkisesti ilmenevän disjunktiivisen ja kontrastiivisen rinnastuksen perusteella artikkeli tarjoaa lisäevidenssiä väitteelle, jonka mukaan manuaalisten merkitsinten poissaolo kasvattaa ei-manuaalisen prosodian roolia lauserinnastuksessa.