Tommi Jantunen tarkastelee tutkimuksessaan kahden kielitieteen peruskäsitteen, tavun ja lauseen, olemusta suomalaisessa viittomakielessä. Jantunen selvittää äänne- ja lauseopillisia perusasioita vähän tutkitun vähemmistökielen kieliopista. Etenkään lauseoppia ei ole suomalaisen viittomakielen tutkimuksessa kartoitettu. Työn aihepiiri lienee omiaan saattamaan monet turhautuneisuuden tilaan. Kielioppi on monelle kouluajoilta tuttu kirosana, ja esimerkiksi tavusta keskustelu viitotun kielen yhteydessä voi ehkä vaikuttaa alkavan houretilan oireelta. Pohjimmiltaan tutkimuksessani on kuitenkin kyse hyvin yksinkertaisista asioista: Miten mitata viittomien pituutta ja miten viittomat järjestyvät suomalaisen viittomakielen lauseissa, Jantunen määrittelee.Viitotun kielen tavut eivät vastaa muodollisesti puhutun kielen tavuja, vaan identifioituvat käden tai muun artikulaattorin, esimerkiksi pään, tekemiksi liikejaksoiksi. Viittomien pituuden luonnehtiminen onnistuu parhaiten tällaisiin liikejaks
oihin, siis tavuihin, viittaamalla. Suurin osa suomalaisen viittomakielen viittomista on perusmuodossaan yksi- tai kaksitavuisia. Tietyissä hyvin kuvailevissa viittomissa ei taas ole lainkaan tavuja, Jantunen selittää.Viittomien järjestymisen suhteen suomalaisessa viittomakielessä ei ole yhtä yksiselitteistä sääntöä. Tutkimukseni perusteella konteksti vaikuttaa viittomien järjestykseen suuresti. Laboratorio-olosuhteissa tuotetuissa yksinkertaisissa lauseissa viittomat pyrkivät järjestymään samalla tavalla, kuin mikä on esimerkiksi suomen kielen perussanajärjestys, mutta jo heti astetta luonnollisemmissa tilanteissa variaatiomahdollisuuksien määrä kasvaa. Täysin vapaata viittomien järjestyminen ei silti tällaisissakaan tilanteissa ole: esimerkiksi verbimäiset viittomat eivät koskaan aloita suomalaisen viittomakielen lausetta.Tutkimustuloksia voi hyödyntää suomalaisen viittomakielen kieliopetuksessa. Suomea koulussa opiskellut henkilö pystyy melko vaivatta luonnehtimaan esimerkiksi sanaa kissa pituudeltaan viisikirjaimiseksi tai kaksitavuiseksi ja englantia koulussa opiskelleelle englannin sanajärjestyssääntö subjekti–predikaatti–objekti on tarjolla lähes välittömästi. Suomalaisen viittomakielen opetuksessa vastaavaa tietoa viittomien ja lauseiden rakenteesta ei toistaiseksi ole ollut saatavilla. Kieliopetuksessa on turvauduttu parhaimmassakin tapauksessa vain opettajien vaihtelevaan kieli-intuitioon.Jantusen tutkimus antaa mahdollisuuden verrata suomalaista viittomakieltä entistä tarkemmin myös muihin kieliin. Monelle voi olla yllättävää, että suomalaisella viittomakielellä ei ole rakenteellisesti kovinkaan paljoa yhteistä meille tuttujen eurooppalaisten kielten ja esimerkiksi suomen kielen kanssa. Sen sijaan suomalainen viittomakieli näyttäisi muistuttavan rakenteellisesti hyvinkin paljon esimerkiksi mandariinin kiinaa.
...
This study, which consists of the introductory part and five articles, investigates the nature of two sequential basic units, the syllable and the sentence, in Finnish Sign Language (FinSL). As a whole, the study situates in the framework of Basic Linguistic Theory and grounds its arguments on the material collected from the Basic Dictionary of FinSL, as well as on elicited data. The main aims of the study are (i) to define the notions of syllable and sentence in FinSL, (ii) to determine the role these units have in FinSL, and (iii) to pave the way for basic research into sequential structure of FinSL phonology and syntax. Implicit aim of the study is to relate FinSL to the general linguistic discussion concerning the syllable and the sentence.The study has six research questions of which the following three deal with the syllable: How is the syllable defined in FinSL? What kinds of syllable structures are there in FinSL? What can be said about the role of the syllable in FinSL? The q
uestions dealing with the sentence are: From what perspective should the sentence be approached in FinSL? What kinds of sentence structures are there in FinSL? What can be said about the role of the sentence in FinSL?The syllable is defined as a sequence of sign stream that corresponds to one manual and/or non-manual sequential phonological movement. The argument is supported by evidence from phonetics, phonology, and language acquisition. There are four structural syllable types in FinSL: syllables with one, two, three, and four weight units. The number of weight units correlates with the number of joints and articulators involved in the production of phonological movement. The syllable has a crucial role in FinSL because it is the only unit that can be used to determine the phonological length of signs (1–2 syllables). Verbals having a gestural movement do not contain syllables.The sentence should be approached in FinSL from the perspective of semantically motivated predicate thinking, supported with prosodic and morphological evidence. Purely formal criteria (e.g. the presence of a verbal, or sign order) cannot be used to define the sentence in FinSL. Existing sentence types in FinSL include a clausal structure and a topic-comment structure. Clauses (e.g. transitive clause) are pauseless units that contain a verbal or nominal predicate. Topic-comment structure is characterised by a post-topic pause; topic is a left-detached, clause-external constituent setting an interpretative framework. Structurally maximal clause is not that central unit in FinSL yet (cf. core argument omission) but diachronically its importance is predicted to increase
...
