Tila, kuuluminen ja kuva
Vallius, A. (2016). Tila, kuuluminen ja kuva. Tahiti: taidehistoria tieteenä, 2016(1). http://tahiti.fi/01-2016/tieteelliset-artikkelit/tila-kuuluminen-ja-kuva/
Julkaistu sarjassa
Tahiti: taidehistoria tieteenäTekijät
Päivämäärä
2016Tekijänoikeudet
© Vallius & Taidehistorian seura, 2016.
Kulttuuriympäristöt ovat alueita, jotka rakentuvat ajassa ja tilassa ihmisen ja ympäristön
välisen toiminnan tuloksena. Kulttuuriympäristöt ovat jatkuvassa kehityksen ja muutoksen
tilassa olevia tapahtumaketjuja, joissa maisemat avautuvat ja sulkeutuvat ja joissa uusia
rakennuksia pystytetään ja vanhoja joko hylätään, puretaan tai suojellaan.
Muuttuvaisuudestaan huolimatta kulttuuriympäristöillä mielletään olevan keskeinen merkitys
ihmisen identiteetille ja viihtyvyydelle.[1] Miten ihmiset pystyvät luovimaan tässä muutoksen
virrassa ja kiinnittymään ja tuntemaan kuuluvansa omaan elinympäristöönsä? Yhden
lähestymistavan edellä esitettyihin kysymyksiin tarjoaa ympäristön kuvalliseen esittämiseen
perustuva tilallisen kuulumisen tutkimus, jossa kulttuurisesti rakentunutta kuvaa tarkastellaan
ympäristökäsitysten ja paikkasuhteiden sekä kuulumisen tunteiden muokkaajana.
Julkaisija
Taidehistorian seuraISSN Hae Julkaisufoorumista
2242-0665Asiasanat
Alkuperäislähde
http://tahiti.fi/01-2016/tieteelliset-artikkelit/tila-kuuluminen-ja-kuva/Julkaisu tutkimustietojärjestelmässä
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/25522258
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
”Se suola tässä hommassa” : luokanopettajien kokemuksia omaan oppilasryhmään kuulumisesta
Ilola, Alisa; Puurula, Jenny (2020)Tässä tutkimuksessa tutkittiin luokanopettajien ryhmään kuulumisen kokemuksia omaan oppilasryhmäänsä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaiset tekijät ovat yhteydessä opettajan ryhmään kuulumisen kokemuksiin. Tutkimme lisäksi, ... -
Hahmottamisen haasteet ja kuulumisen rakentuminen lapsen arjessa
Hakasalo, Mari (2015)Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä lapsen, jolla on hahmottamisen haasteita ja ADHD, arjesta. Keskeisenä nähtiin lapsen näkökulma, jolloin oire- ja ongelmakeskeisyydestä pyrittiin tietoisesti etääntymään. ... -
Osallisuuden ulottuvuuksia kulttuuriympäristössä : lähiluvussa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ympäristöministeriön kulttuuriympäristöstrategia
Koivu, Laura (2021)Tutkielma tarkastelee osallisuutta kulttuuriympäristössä. Kriittisen tutkimusstrategian keinoin analysoidaan, minkälaisena osallisuus näyttäytyy ja minkälaisia osallisuuteen liittyviä ongelmia ja haasteita kulttuuriympäristötyön ... -
Konneveden kirkonkylän modernin rakennusperinnön inventointi : inventoinnin osana kulttuurihistoriallisiin ilmiöihin perustuva tietopohja
Myllykoski, Virpi (2015)Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, millainen on Konneveden kirkonkylän moderni rakennettu kulttuuriympäristö. Konneveden kirkonkylän rakennetun kulttuuriympäristön kehitystä ja rakennuksia tarkasteltiin taidehistorian ... -
Tuhatilmeiset kannakselaishuvilat : Terijoelta Pohjanmaalle siirretyt rakennukset
Syväoja, Elina (2018)Maisterintutkielmani käsittelee Terijoelta 1910–1930-luvuilla Pohjanmaalle siirrettyjä huviloita. Venäjän vallankumouksen jälkeen huvilat jäivät tyhjilleen. Tarton rauhansopimuksessa 1920 raja Neuvostoliittoon sulkeutui ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.