Finnish EFL learners' size and depth of receptive vocabulary knowledge
Sanasto-osaamisen tärkeys vieraan kielen oppimisessa ja hallitsemisessa on nykyään
itsestäänselvää. Sanaston oppimista pidettiin kuitenkin pitkään toissijaisena, kun yleinen
näkemys oli, että pelkkä kieliopin osaaminen mahdollistaa sujuvan kielenkäytön. Sanaston
oppimiseen, opettamiseen ja tutkimiseen onkin kiinnitetty enemmän huomiota vasta
muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana. Suomessa on tutkittu monia vieraan kielen
oppimisen ja osaamisen osa-alueita ja tarjolla onkin paljon laadullista tietoa esimerkiksi
opetusmenetelmistä ja yksilöiden oppimiseen vaikuttavista tekijöistä (ks. esim. Pietilä ja
Lintunen (toim.) 2014). Määrällistä tutkimusta vieraan kielen oppimisesta ja erityisesti
sanaston osaamisesta on kuitenkin tehty hyvin vähän.
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli ottaa selvää suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten sekä lukion
toisen vuoden opiskelijoiden englannin kielen sanasto-osaamisesta. Tutkimus oli luonteeltaan
määrällinen ja sen aineisto koostui yhteensä 130 oppilaan testituloksista, jotka analysoitiin
erilaisia tilastollisia menetelmiä käyttäen. Osaamista tutkittiin reseptiivisen sanaston laajuutta
ja syvyyttä arvioivien testien avulla, jotka suoritettiin kirjallisesti oppilaiden englannin kielen
tunneilla. Sanaston laajuuden mittaamiseen käytettiin X-Lex-testiä, joka arvioi englannin 5000
yleisimmän sanan osaamista, kun taas Word Associates Test (WAT) mittaa sanaston syvyyttä
kiinnittämällä huomiota synonyymien ja kollokaatioiden osaamiseen. Oppilaiden
keskimääräistä sanaston osaamista arvioitiin ikäryhmittäin ja ikäryhmiä vertailtiin keskenään.
Lisäksi tutkittiin sanaston laajuuden ja syvyyden välistä korrelaatiota ja yksittäistapauksina
muutamia oppilaita, joiden oppimistausta erosi muista oppilaista.
Tutkimuksesta selvisi, että kaksi vuotta vanhemmat oppilaat olivat selvästi nuorempia
oppilaita edellä molemmilla sanasto-osaamisen osa-alueilla. Nuorempien oppilaiden sanaston
laajuuden kasvu oli kuitenkin ollut suhteessa hieman nopeampaa. Molemmilla ryhmillä oli
enemmän tietoa sanojen syntagmaattisista suhteista eli kollokaatioista kuin paradigmaattisista
suhteista eli synonyymeista. Tulosten perusteella suomalaisten oppijoiden englannin sanaston
laajuus on kasvanut sitten Takalan (1984) tutkimuksen ja on hyvällä tasolla muiden maiden
englannin oppijoihin verrattuna. Jatkotutkimukselle on kuitenkin tarvetta, sillä tietoa tarvitaan
niin eri ikäluokkien sanasto-osaamisesta kuin sanasto-osaamisen kehittymisestäkin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vocabulary learning strategies of adult learners of English
Pietiläinen, Virpi (2023)Vieraan kielen sanaston oppiminen on keskeinen osa sujuvaa ja täsmällistä kielitaitoa. Sanaston oppimisstrategioita (vocabulary learning strategies) on tutkittu monissa maissa, mutta Suomessa vain vähän. Sanaston ... -
Teaching and testing vocabulary in Finnish upper secondary school: teacher practices
Kekki, Jarkko (2018)Sanaston hallinta on perustavanlaatuinen osa kielitaitoa, ja se edeltää ja ennakoi osaamista kaikilla kielitaidon osa-alueilla (esim. kirjoittaminen, puhuminen, lukeminen ja kuunteleminen). Tämän tutkimuksen tavoitteena ... -
Learning styles versus learning strategies : how Finnish upper secondary schoolers study vocabulary
Siltanen, Mona (2017)Oppimistyylit ja erilaiset niitä tukevat oppimisstrategiat ovat iso osa onnistunutta oppimista ja niitä on tutkittu paljon. Tämä tutkimus keskittyy suomalaisten lukion toisen vuoden opiskelijoiden oppimistyylien ja heidän ... -
Tasks that suit the learning of L2 English vocabulary in the Finnish middle school : teachers' and students' perspectives
Keski-Kastari, Marianne (2013)Tiivistelmä – Abstract Tutkielman tarkoituksena oli selvittää yläkoulun oppilaiden ja opettajien mielipiteitä sanaston oppimiseen suunnatuista tehtävistä; millaiset tehtävät heidän mielestään sopivat sanaston oppimiseen ... -
Vocabulary learning strategies employed by Finnish high school EFL students
Kovanen, Mariaana (2014)Tämän Pro gradu-tutkielman ensisijainen tarve oli lisätä opettajien ja oppilaiden tietoisuutta sanaston oppimisstrategioiden hyödyistä. Lisäksi koin, että tutkielmani toisi lisää tietoa suomalaisten lukiolaisten strategioiden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.