Lastenkirjallisuus tunnekasvatuksen työvälineenä esiopetuksessa
Paajala, Emmi. Lastenkirjallisuus tunnekasvatuksen työvälineenä esiopetuk-sessa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatus-tieteiden laitos. 64 sivua.
Tutkimuksessa selvitettiin lastenkirjallisuuden käyttöä esikouluikäisten lasten tunneilmaisun tukemisessa. Tavoitteena oli kahden erilaisen toimintatavan avulla elävöittää tunnekasvatusta. Aiemman tutkimuksen mukaan yli 5-vuotiaat lasten pystyvät samastumaan saduissa ja tarinoissa esiintyviin henki-löihin, sekä vertaamaan tapahtumia omaan elämäänsä.
Tutkimus toteutettiin etnografisena tutkimuksena, jonka nauhoitet-tuihin opetustilanteisiin tutkija osallistui aktiivisena jäsenenä. Tutkimusryhmä koostui kahdeksasta esikouluikäisestä lapsesta. Heistä neljä oli tyttöjä ja neljä poikia. Lapset osallistuivat tutkimuksessa niin yksilö- kuin paritehtäväänkin. Tehtävät näyttäytyivät lapsille pääsääntöisesti tavallisena esikoulutoimintana. Kaikki lapset olivat aineistonkeruun aikana 6-vuotiaita. Aineistoanalyysi toteu-tettiin sisällönanalyysin avulla, etsien vastauksia kahteen tutkimuskysymyk-seen, jotka liittyivät tunteiden nimeämiseen ja tarinoihin samastumiseen.
Tulosten mukaan lapset pystyivät samastumaan tarinoiden henki-löihin, sekä sanoittamaan omaa samastumistaan tapahtumiin. Tulos on yhtene-vä aiempien tutkimustulosten kanssa. Tarinoiden henkilöhahmoja kuvatessa lapset nimesivät niiden tunteita sekä kuvailivat hahmojen ulkonäköä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Positiivinen pedagogiikka esiopetuksessa varhaiskasvatuksen opettajien arvioimana
Keckman, Anne-Marie (2023)Tässä erityispedagogiikan pro gradu – tutkielmassa tarkasteltiin positiivista pedagogiikkaa erään suuren kaupungin esiopetuksessa varhaiskasvatuksen opettajien näkökulmasta. Tutkimuskysymykset olivat: 1) millaisia positiivisen ... -
Lastenkirjallisuus tunnekasvatuksen välineenä : surun käsittely kahdessa lasten kirjasarjassa
Manninen, Ada (2020)Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella surun käsittelyä Molli- ja Vesta- Linnea –kirjasarjojen teoksissa. Tarkoituksena oli vertailla kirjasarjojen välisiä surun kuvauksia, surun aiheuttajia sekä surun ylitsepääsemisen ... -
Musiikinkuuntelu tunnekasvatuksen välineenä musiikintunneilla
Ojell, Miitta (2020)Kandidaatintutkielmassani tutkin miksi ja miten musiikinkuuntelu soveltuu tunnekasvatuksen välineeksi musiikintunneille. Keskityn erityisesti yläkoulun ja lukion musiikinopetukseen. Perehdyn tutkielmassa ensin siihen, miten ... -
“Kaikkihan lähtee sen tunnekasvattajan omista tunnetaidoista.” : tunnekasvatuksen asiantuntijoiden käyttöteorioita
Nieppola, Kaisa; Katajamäki, Fanni (2020)Tässä tutkimuksessa määrittelemme tunnekasvatuksen toiminnaksi, jonka tavoitteena on kehittää tunnetaitoja. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tunnekasvatus edistää yksilön taitoja monella osa-alueella. Tunnekasvatuksen ... -
Yksinäisyys ja tunneilmapiiri Tove Janssonin kuvituksissa kirjaan Muumipappa ja meri
Kallio, Meri (2023)Maisteritutkielmassa tarkastellaan Tove Janssonin romaania Muumipappa ja meri (1965) yksinäisyyden ja tunneilmaisun näkökulmasta. Yksinäisyys näyttäytyy tutkielmassa vuorovaikutuksellisena prosessina, kokemuksena ja tunteena. ...