Yläkoulun suomi toisena kielenä -opettajien ja erityisopettajien yhteistyö maahanmuuttajaoppilaiden suomi toisena kielenä -opetuksessa

Abstract

Tutkin kandidaatintutkielmassani yläkoulun suomi toisena kielenä (S2) -opettajien ja erityisopettajien yhteistyötä maahanmuuttajaoppilaiden oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ja kuntouttamisessa S2-opetuksessa. Aihe on ajankohtainen ja tarpeellinen, sillä sekä uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet että kolmiportainen tukijärjestelmä edellyttävät opettajilta entistä tiiviimpää yhteistyötä ja osallisuutta (POPS 2014; Ahtiainen ym. 2012: 25–26). S2-opetukseen osallistuvien määrä kasvaa jatkuvasti, ja vaarana on, että suurenevat ja heterogeenistyvät opetusryhmät vievät resursseja laadukkaalta ja eriyttävältä opetukselta (Korpela, Pardo, Immonen-Oikkonen & Nissilä 2013: 10). Tiiviimmällä ja jäsentyneemmällä yhteistyöllä myös S2-opettajien haastaviksi kokemat maahanmuuttajaoppilaiden erityisvaikeuksien arviointi ja sopivien tukimuotojen löytäminen voisivat helpottua (Korpela ym. 2008: 41, 90). Pyrin tutkimuksessani vastaamaan kysymyksiin, millaisia yhteistyön muotoja S2- ja erityisopettaja kielellisten oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ja kuntoutuksessa käyttävät ja miten he perustelevat yhteistyön tarvetta. Tutkimukseni linkittyy muihin opettajien yhteistyötä käsitteleviin tutkimuksiin (esim. Salo 2014), ja sen tuloksia on mielekästä vertailla suhteessa S2-opetukselle perusopetuksen opetussuunnitelmassa määrättyihin tehtäviin. Myös yhteistyön työelämäkontekstiin ja moniammatillisuuteen liittyvät tutkimukset ovat oman tutkimukseni kannalta olennaisia (ks. esim. Aira 2012), samoin kuin S2-opetuksen tilannetta Suomessa käsittelevät Opetushallituksen kartoitukset (esim. Kuusela 2008). Käytin aineistonani kahden S2-opettajan puolistrukturoituja teemahaastatteluja sekä Miten monikielisyys kohdataan koulumaailmassa -hankkeen kyselyaineistoa (Latomaa ja Suni 2012). Analyysimenetelmänä mukailin laadullisen sisällön analyysin periaatteita. Yhteistyö näyttäytyi tutkimuksessa ennen kaikkea oppilaan tilannetta koskevien näkemysten vaihtamisena ja vertailuna, ja S2-opettajat kokivat erityisopettajan ensisijaiseksi työparikseen. Yhteistyö koettiin tarpeelliseksi, mutta sen tuloksellisuutta oli haastateltujen mukaan vaikeaa arvioida. Tutkimustulokseni tukevat ajatusta yhteistyön jäsentymättömyydestä, ja ne ohjaavat kiinnittämään enemmän huomiota työnjaon ja tavoitteiden asettelun tärkeyteen.