Opettajaparityöskentely päiväkodin kaksikielisessä opetuksessa
Tutkimuksessa tarkasteltiin eräässä päiväkodissa opettajaparityöskentelynä toteutettua
uudenlaista kaksikielistä toimintaa, josta tutkimuspäiväkodissa käytettiin nimitystä kie-
lipajatoiminta. Tutkimuskysymyksinä oli miten kyseistä kielipajatoimintaa suunnitel-
laan ja toteutetaan sekä millaisia näkemyksiä opettajapareilla on kielipajatoiminnasta.
Tutkimuskysymyksiä tarkennettiin ja rajattiin alakysymysten avulla. Esimerkiksi opet-
tajaparien näkemyksiä tarkasteltaessa keskityttiin selvittämään varhaiskasvattajien nä-
kemyksiä toiminnan hyödyistä ja haitoista sekä toiminnassa tärkeistä asioista. Aineisto
kerättiin äänittämällä opettajaparien suunnittelutapaamisia, havainnoimalla kielipaja-
tuokioita sekä haastattelemalla opettajapareja. Havainnoinnit toteutettiin ulkopuolisen
havainnoijan roolissa ja haastattelut parihaastatteluina teemahaastattelun periaatteita
hyödyntäen. Aineisto analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia.
Tutkimuksessa havaittiin, että opettajaparit suunnittelivat kielipajatoimintaa monipuoli-
sesti. Opettajaparit suunnittelivat muun muassa toiminnan sisältöjä, rakennetta, kielten
käyttöä, työnjakoa ja pedagogisia periaatteita ja tavoitteita. Kielipajatoiminnan toteutuk-
sessa opettajaparit hyödynsivät useita erilaisia toiminta- ja yhteistyötapoja yhden tuoki-
on aikana. Eri opettajaparit myös toteuttivat toimintaa eri tavoin. Parien välillä oli eroja
esimerkiksi työnjaossa sekä kielellisten roolien jakamisessa. Opettajaparit itse pitivät
toimintaa monin tavoin hyödyllisenä. Opettajaparit toivat esiin parityöskentelyyn, toi-
minnan kaksikielisyyteen ja muihin asioihin liittyviä hyötyjä. Haittoja toiminnalla koet-
tiin olevan hyvin vähän. Opettajaparit pitivät toiminnan onnistumisen kannalta tärkeänä
muun muassa opettajaparin yhteistyön sujumista ja hyvää vuorovaikutusta, riittävää
suunnittelu- ja valmisteluaikaa, sopivaa pienryhmän kokoa ja rakennetta sekä sopivan
kokoista ja rauhallista tilaa. Lisäksi tärkeänä pidetyt asiat näkyvät myös tavoitteissa,
jotka kielipajatoiminnassa liittyivät kieleen tutustumiseen ja sen oppimiseen, yhteisölli-
syyden rakentamiseen ja toisiin tutustumiseen sekä sisältökohtaisiin ja pedagogisiin
tavoitteisiin.
Tutkimus toimii tapausesimerkkinä siitä, millä tavalla opettajaparityöskentelyä voidaan
suunnitella ja toteuttaa kaksikielisessä opetuksessa varhaiskasvatuksessa. Lisäksi tutki-
mus tuo esiin varhaiskasvattajien omaa näkökulmaa toimintaan. Vaikka tulokset eivät
ole suoraan yleistettävissä toisiin konteksteihin, niistä voi olla hyötyä kaksikielisen toi-
minnan tai opettajaparityöskentelyn aloittamista harkitseville päiväkodeille. Jatkossa
tarvitaan laajempaa tutkimusta sekä opettajaparityöskentelystä että kaksikielisestä ope-
tuksesta varhaiskasvatuksessa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Manifestations of an expert teacher’s practical theory of language pedagogy in translanguaging situations in early childhood education and care
Palojärvi, Anu; Koivula, Merja; Mård-Miettinen, Karita; Rutanen, Niina (Jyväskylän yliopisto, 2023)This case study explores how an expert teacher’s practical theory of language pedagogy is manifested in translanguaging situations involving the use of multilingual children’s home languages in early childhood education ... -
The Multiplicity of Pre-primary CLIL in Finland
Mård-Miettinen, Karita; Palojärvi, Anu; Hansell, Katri; Skinnari, Kristiina; Moate, Josephine (Springer, 2023)Finland has language-friendly national curricula that aim to support the presence of the two national languages, Finnish and Swedish as well as other languages, and to foster bi- and multilingual language development. These ... -
Children’s strategic participation in a bilingual Early Childhood Education and Care Centre
Holmila, Zoë; Moate, Josephine (Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkosto, 2020)This article considers children’s language learning experiences at an early childhood education and care centre (ECEC) in Central Finland. The article draws on data gathered as part of a Master’s thesis study (Holmila, ... -
A language socialisation perspective on Swedish immersion in Finland : Students, teachers, and parents as key actors
Björklund, Siv; Mård-Miettinen, Karita; Pakarinen, Sanna (John Benjamins Publishing Company, 2022)This retrospective review applies a language socialisation perspective in examining the findings of a four-year research project on Swedish immersion in Finland. Findings from nine sub-studies within the project are reported ... -
The integration of the arts in early childhood education and care in Finland
Cortez, Krista (2024)This research examines the educational system in Finland and how it involves and implements the arts in early childhood education and care (ECEC). The study explores the understanding and practice of art integration from ...